Loistava joulu tiedossa

Viikkokausia minua vältellyt flussa tarttui lopulta. Mikäpä joulua vietellessä, kun nokka vuotaa kuin sulhaspojan mulkku ja nieleminen on kuin puukkoja söisi. Onneksi pomon lahjaksi ostama konjakkipullo lieventää tuskaa.

Tämä kirjoitus ei sisällä lainkaan asiaa

Aloin miettiä tässä joutoaikanani erästä blogeihin liittyvää mielenkiintoista piirrettä. Blogihan on "nettipäiväkirja", jossa ihminen voi kertoilla kaikkea jänskiä itselleen sattuneita asioita, kuten missä on käynyt päiväkävellyllä tai jotain vastaavaa.

Tänään tein pitkän päiväkävelyn. Olen aina nauttinut kävelemisestä. (Seuraa pitkä kuvaus henkilön kävelyhistoriasta ja paikosta jossa hän on kävellyt.) Viime viikolla ostin taas uudet kävelykengät, kun vanhat alkoivat olla jo niin lahot, että pohja irtosi. (Taas pitkä kuvaus siitä millainen on hyvä kävelykenkä.) Ensi viikolla ajattelin kävellä pitkästä aikaa kaupunginosaan, jossa en ole pitkään aikaan käynyt.

Siinä stereotyyppi kirjoituksesta, joka ei sisällä oikeastaan mitään hyödyllistä informaatiota mistään. Karkeasti arvioiden 30-80% minkä tahansa blogin sisällöstä on tuonkaltaista paskaa, jossa asiaa on joko vähän, tai sitten sitä asiaa saa hakemalla hakea kaiken turhan selostamisen joukosta. Kaikki väitteet "ihminen joka ei kirjoita yli n sanaa päivässä ei ole bloggaaja lainkaan" ovat aivan sitä ihteään, sillä suurin osa blogeihin kirjoitetuista teksteistä on todellakin edelläkuvatuntyyppistä tajunnanvirtaa.

Ani harva bloggaaja kykenee kirjoittamaan jatkuvasti pitkään ja kiinnostavasti. Mutta onhan 80% kuskeistakin keskivertoa parempia kuljettajia.

Mielihalu

Aina kun joku hyvännäköinen nainen kävelee ohi, haluaisin huikata hänen peräänsä Austin Powersin tyyliin ”Yeah, baby!”

Oh-hoh..

Kylläpä on taas vähän hutera olo eilisiltana nautitun kahden valkkaripullon jäljiltä. Ei nyt mitään erityistä krapulaa, mutta vähän meinaa huimata.

Ostin eilen LIDL:stä kokonaisen lavallisen energiajuomia, kun olivat tarjouksessa. Vaikka en itse asiassa perusta energiajuomista kovinkaan paljon, noita juomia on mukava ottaa töihin mukaan. Jos maksan kertaheitolla juomista 69c/tölkki x 24tölkki, niin kokonaissummaksi tulee 13€, kun huomioidaan palautetusta tölkistä saatava hyvitys. Ei mikään paha summa 12 päivän kofeiineista, kun työpaikan kahvilassa nautittu kahvi maksaisi melkein 29€. Jäävätpähän nekin rahat käytettäväksi johonkin muuhun.

LIDL:in henkilökunnalle oli vain sattunut pieni kämmi, kun energiajuomatarjoukseen oli merkattu tarjouksen päättyvän 17.12, vaikka kyseinen tarjous itse asiassa vasta alkoi tuolloin.

Germaanimarketin ihmeellisyyksiä

Vaikka LIDL hyvä kauppa onkin, tiettyjä ostoksia kannattaa välttyä tekemästä. Erehdyin ostamaan sieltä banaaneja, joilla oli suorastaan hämmästystä herättävän halpa kilohinta, muistaakseni 1,2€ tai jotain sellaista. Kaupassa niin hyvältä näyttänyt terttu paljastui kotona silkaksi paskaksi, sillä puolet banaaneista oli pehmentynyt sisältä lähes syömäkelvottomaksi mössöksi.

Toinen ostos jota ketjun kaupoista ei kannata tehdä ovat frikadelli (tai jotain sinnepäin) nimiset jauhelihapihvit, jotka ovat kyllä maukkaita, mutta joissa on aivan käsittämättömän suuria rustomöykkyjä ja jopa luita.

Nämä pari tapausta ovat kuitenkin poikkeus, sillä muutoin lafkan tuotteissa ei ole mitään valittamista. Tarkoitan siis elintarvikkeita, paikan vaatteita tai työkaluja en ole koskaan ostanut.

Darra

Eilen aamulla se taas iski. Perjantai-iltana naamaan kiskottu ginipullo aiheutti paitsi nukahtamisen telkkarin ääreen, myös helvetillisen kankkusen päänsärkyineen ja yökötyksineen. Meni pitkälle iltapäivään, kunnes olo parani niin paljon, että pystyin taas syömään ja toimimaan normaalisti.

Pitkän aikaa siihen kunnon kangen tulemiseen menikin, kun edellisen kerran moista on tullut podettua ehkä joskus pari vuotta sitten. Gini ei ole koskaan aiemmin tuottanut minulle kankkusta, joten ihmekö tuo jos eilinen olotila ihmetytti.

Paljonko on tarpeeksi?

Yksi ihmisryhmä jota en ole koskaan oppinut ymmärtämään, ovat saiturit. Tavallisessa nuukuudessa itsessään ei ole mitään pahaa, sillä jos resurssit ovat niukat, niiden säästäminen on rationaalista ja järkevää toimintaa. Äärimmilleen vietynä toiminta kuitenkin muuttuu sairaudeksi.

Eräs tällainen sairaus on rikkaiden vapaaehtoinen lapsettomuus.

Käyn työssä, tienaan 10000 euroa kuussa ja osakeoptiot päälle, mutta en aio koskaan hankkia lapsia, sillä ne tulevat niin kalliiksi.

Jostakin ihmeellisestä syystä nimenomaan köyhät tekevät paljon lapsia, vaikka kaiken järjen mukaan asian kuuluisi olla tismalleen päinvastoin. Näen paradoksille kaksi mahdollista selitystä, josta ensimmäinen perustuu sille, että lapset voivat itsessään olla varallisuutta. Muutaman ensimmäisen elinvuotensa ajan lapsi on täydellisesti riippuvainen vanhemmistaan, mutta riittävän isoksi kasvettuaan hän voi mennä työhön ja sitä kautta tuottaa perheelle lisää vaurautta. (Teoria pitää paikkansa ainakin maailman köyhimmissä valtioissa, joiden lisääntymisvauhdista päätellen köyhyys olisi paljon viagraa tehokkaampi potenssilääke.) Toinen selitys on puolestaan siinä tosiasiassa, jonka mukaan ”pohjalta voi nousta vain ylöspäin.” Köyhän lapsi voi periaatteessa vain nousta sosioekonomisella asteikolla, kun taas rikkaan mukulat pitää syöttää ja vaatettaa vanhempiensa korkeaa statusta vastaavaksi. Tässä mielessä lasten ”kalleus” voi hyvinkin pitää paikkansa.

Palataanpa sivuraiteelta takaisin rikkaan saiturin sielunmaisemaan, joka ei tietenkään näe toiminnassaan mitään omituista. Vaikka hänen lapsettomuutensa on viime kädessä haitallista yhteiskunnalle (pitkällä tähtäimellä ajateltuna), hän ei näe mitään syytä korjata näkemyksiään, sillä hänhän kuuluu joka tapauksessa yhteiskunnan voittajiin. Eräänä kauniina päivänä supersaiturimme jää eläkkeelle. Hän on noin 60 vuoden ikäinen, syönyt ja juonut aina hyvin, eikä ole koskaan kärsinyt aineellista puutetta. Pankkitilikin on muutaman miljoonan plussan puolella. Mitä tällainen ihminen jättää oikein perinnöksi?

Lapsettoman supersaiturin elämän viimeiset vuodet tulevat olemaan varsin kieroutuneita. Hän voi riehaantua eläkeiässä ja tuhlata miljoonansa, mutta näin radikaali käytöstapojen muutos vuosikymmenten pihtailun jälkeen tuskin toteutuu. Todennäköisesti hän jatkaa pihtaamista loppuun saakka ja kuolee eräänä päivänä tietäen, että hänen koko elämänsä kestänyt säästäväisyys valui viime kädessä hukkaan, eli muille kuin omille jälkeläisille. Muhkea pankkitili ei edes pelastanut saituria kuolemalta, vaikka hän olisikin toiveissaan laskenut sen varaan, että lääketiede tekee aivan käsittämättömän läpimurron kuolemattomuuden saralla ennen kuin hän kuolee itse.

Pelkkien nautintojen vuoksi itse itselleen elämäänsä elävä ihminen on kuin sokea, joka etsii pimennetystä huoneesta mustaa kissa, jota siellä ei ole. Ellei esimerkkini lapseton supersaituri satu olemaan kyvyiltään joku Isaac Newtonin kaltainen poikkeuksellinen nero, hän ei jätä jälkimaailmalle mitään muuta kuin rahansa, joiden hankkimiseen uhrasi elämänsä.

Onko kysymyksessä mitä suurin altruistisuus, itsekkyys, vaiko typeryys?

Itsepäisyyspäivä

Harmi että tämä koko kansan vapaapäivä osui nyt lauantaille. Vielä enemmän vituttaa se, että huomenna on mentävä töihin, mutta minkäs teet.

Mietin jaksasinko katsoa telkkarista tuntematonta sotilasta, mutten taida viitsiä. Elokuva ja kirja ovat muutenkin niin tuttuja, että saa jäädä tältä kerralta. Ehkä sitten ensi vuonna.

Ylivoimaisesti typerin arvio jonka olen tuntemattomasta ikinä lukenut, tuli joskus kauan sitten eräältä akateemiselta bloggaajalta.

Olen kyllä yrittänyt lukea tuntematonta koska sitä on niin kovasti kehuttu, mutta luovutin koska huomasin kirjan kuvaavan pelkkiä maalaisjuntteja, enkä nähnyt kirjan tapahtumilla mitään yhtymäkohtaa omaan elämääni.

Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Haluaisin kuitenkin tietää mitä tapahtuisi, kun kaikki alkaisivat noudattamaan möläytyksessä kuvattua lukupolitiikkaa. Kirjakaupoissa ei enää nähtäisi muita kuin tiukasti nykyajassa tai (kuvitteellisessa) tulevaisuudessa pysyviä dokumentaarisia kirjoja, kaikki muut eivät yksinkertaisesti möisi ja ne poistettaisiin tarpeettomina. Edelleen tänä päivänä julkaistava kirjallisuus vanhenisi noin viidessä tai kymmenessä vuodessa, kun maailma muuttuisi niin paljon, ettei "yhtymäkohtia" voisi enää löytää.

Hyi perkele, en totisesti haluaisi kirjakauppojen muuttuvan tuonkaltaiseksi painajaiseksi.

You spin me right aroud, baby

Voi perkele että väsyttää. Töissä oli taas jotenkin niin tympeä viikko, ettei toista vastaavaa ole ollut pitkään aikaan. Tässä valossa erään toimiston pöydällä bongaamani kyltti tuntui yllättävän totuudenmukaiselta. Kyltissä luki että tämän omistaja antaa joka viikko 100% työtehostaan työnantajan käyttöön, nimittäin:

12% Maanantaina
23% Tiistaina
40% Keskiviikkona
20% Torstaina
5% Perjantaina

Ja noinhan se tietysti menee, hehe. Pomoni on onneksi maailman sympaattisin jätkä, koska hän tuntuu omaavan nk. "lehmän hermot." Rauhalliset tyypit ovat toiselta kantilta ajateltuna siinä mielessä pelottavia tyyppejä, ettei heitä haluakaan nähdä vihaisena. Kun normaalisti rauhallinen ihminen suuttuu, niin siitä on leikki kaukana.

Vali vali

Huuto.net. En voi käsittää miten systeemin suunnittelijoille on sattunut sellainen kämmi, että palautteen antamista ei ole varmistettu. Vaikka kaupat olisi tehty onnistuneesti ja molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla, mikään ei silti pakota myyjää/ostajaa antamaan toisilleen palautetta kaupanteosta. Minua systeemi ärsyttää, sillä jos sivustoa käyttää todella satunnaisesti, nämä harvoin saadut palautteet ovat saajalleen arvokkaita. Palautteen antaminen varmistettaisiin yksinkertaisesti sillä, että molempien osapuolten pitäisi lähettää palaute, ennen kuin palaute näkyisi kummallakaan osapuolella. Tämä toimisi tietenkin vain positiivisen palautteen kohdalla, neutraali ja negatiivinen palaute saisi sen sijaan näkyä välittömästi, jotta tieto huijareista ja vastaavista leviäisi mahdollisimman nopeasti.

Kaupanteko ei muutoinkaan suju aina kitkattomasti, kiitos toisen kämmin, johon sivuston suunnittelijat syyllistyivät. Kämmi piilee kolmessa eri myyntivaihtoehdossa, jotka ovat:

1) Huutokauppa hintavarauksella.
2) Huutokauppa ilman hintavarausta.
3) Jompikumpi edellisistä, mutta lisänä vielä ”osta heti” –vaihtoehto.

Ongelma on siinä, että myyjä voi aivan liian helposti tehdä vahingossa sitovan, ilman että se on ollut alunperäinen tarkoitus. Kohdan 1 ja 2 ero – ja nyt tarkkana – on nimittäin siinä, että kohdassa 2 kaupasta tulee välittömästi sitova. Kuvitellaanpa että myyn hilavitkutinta, josta haluan saada 20€. Asetan lähtöhinnan vaikkapa yhden euron suuruiseksi, jotta potentiaaliset ostajat innostuisivat huutamaan hilavitkutintani. Minimikorotus on euron suuruinen. Koska olen kuitenkin unohtanut asettaa hintavarauksen, kauppa on sitova ja minun on pakko myydä myytävänä oleva hilavitkuttimeni huutokaupan voittaneelle. Esimerkkini tilanteessa huutoja tulisi pahimmillaan yksi ainoa yhden euron korotus, enkä voisi perua kauppaa mitenkään. Tietenkin voin yrittää sopia asiasta huutokaupan voittaneen ostajan kanssa, mutta mikäli tämä voittohuutaja sattuu olemaan joku tsaarinaikuinen byrokraatti, hän tietenkin takertuu tuohon porsaanreikään ja pakottaa minut myymään hilavitkuttimeni, pahimmillaan käräjöimisen uhalla.

Koko ongelma ratkeaisi sillä, että tuotetta ei kerta kaikkiaan voisi asettaa kaupaksi ilman hintavarausta. Nyt myyjä saattaa ihan puhtaasti vahingossa joutua myymään artikkelinsa törkeällä alihinnalla, koska yhden ruksin unohtamalla kauppa muuttuu sitovaksi.

Perkele.

Tervetuloa tietotekniikan ihmeellisen maailmaan

Okei, en (onnekseni) ole mikrotukihenkilö, mutta välillä silti joutuu puuhastelemaan koneiden kanssa. Nyt ymmärrän paljon paremmin niitä, jotka ovat suutuspäissään murjoneet koneensa oikein viimeisen päälle paskaksi.

Tällä kertaa anopin ääni kailotti puhelimesta kuuluttaen: "HERRAJUMALA, MITÄMETEEMME, TÄÄKONE EITOIMI, TÄÄLLÄON JOKUIHMEJUTTU!!!"

Hätäsanoman vakavuudesta päätellen olisi voinut kuvitella koko koneen sulavan niillä sekunneilla, jos jotain olisi tehty vielä väärin. "Ei hätää", vakuuttelin puhelimessa. Lupasin tulla paikalle ja pelastaa mitä pelastettavissa on.

Toden totta, käynnilleni oli kyllä aihetta. Koneeseen oli tarttunut jonkin sortin pöpö, joka oli naamioitunut mukamas jonkin sortin torjuntaohjelmaksi. Ohjelma blokkasi selainta ja vinkui jatkuvasti koneen olevan vähintään 1000 eri viruksen armoilla. Mikä pahinta, ohjelmaa ei saanut pois millään ilveellä, vaan se palasi aina takaisin kummittelemaan uudelleen. Yhden tunnin ja muutaman kahvikupillisen jälkeen sain kyllä enimmät vauriot korjattua, mutta ohjelma säästi vielä nahkansa mahdollista uusintaottelua varten.

Tuonkaltaiset paskaohjelmat ovat kieltämättä varsinaisia verenpaineen nostattajia, koska niitä ei saa kovin helposti pois. En silti hetkeäkään epäile etteikö tämäkin ongelma olisi helposti vältetty, ilman Stupid User Error:in astumista väliin. SUE on kieltämättä vakavin tietoturvaongelma, kun tyypillinen peruskäyttäjä ei juuri viitsi katsoa mille ohjelmalle tulee valinneeksi kohdan hyväksy. Silti nämä samat ihmiset eivät pane nimeään paperiin lukematta ensin mitä tämä paperi oikein sisältää.

Ihminen on mielenkiintoinen eläin.

Huh hah hei ja rommia pullo

Pitäisi kaiketi käydä äänestämässä. Yksittäisellä äänellä ei ole kuin pelkkä marginaalinen merkitys, mutta illalla voi sitten tuntea jonkinasteista ylpeyttä demokratian periaatteiden kunnioittamisesta.

Kumman tärkeä tämä yksittäinen ääni tuntuu silti ehdokkaille olevan. Postimiehet lienevät kiroilleet sydämensä kyllyydestä tämän vuoksi, kun raukat joutuvat kantamaan vaalikrääsän muodossa noin 200kg ylimääräistä kuormaa per kerrostalo. Harkitsin jo vaalimainokset kieltävää lappua oveen, mutta peruin aikeeni, sillä mainokset tulevat 99% tapauksista niiltä ehdokkailta, joita en äänestäisi muutenkaan. Näin ollen jokainen minulle kiikutettu "äänestä minua" -lappunen toimii vain ehdokasta itseään vastaan, sillä äänenestyspäätökseni ei taatusti perustu hikiseen kasvokuvaan ja yksittäiseen iskulauseeseen.

Iskulauseista puheen ollen, erään lapun slogan oli "olen aina heikomman puolella", tai jotain sinnepäin. Tämä kuitenkin tarkoittaa aina vahvempaa vastaan asettumista, joten jokainen nakkikioskijonossa seissyt tietää hyvin kuinka toimiva tuollainen periaate käytännössä oikein toimii.

Markkinat määrittelevät arvosi

Kun tuurijuoppo kuuli puhuttavan ensimmäisen kerran parisuhteen 'markkina-arvoteoriasta' joskus parisen vuotta sitten, oletin kysymyksessä olevan jonkin sortin vitsin. Asia unohtui joksikin aikaa, mutta kun blogeissa ja foorumeilla kohistiin Henry Laasasen aiheesta kirjoittamasta kirjasta, päätin lainata sen ja katsoa onko kirja niin hyvä kuin väitetään.

Kirjan mukaan naiset käyttävät seksuaalista valtaa monin eri tavoin. Tämä seksuaalinen valta perustuu suurimmaksi osaksi siihen, ettei keskivertonainen halua seksiä läheskään niin paljon kuin keskivertomies. Kansanomaisemmin ilmaistuna pillua voi kutsua niukkuusresurssiksi. Taloutta vähänkin ymmärtävät ihmiset tietävät hyvin, että minkä tahansa resurssin tarjontaa suurempi kysyntä aiheuttaa kyseisen resurssin hinnan kohoamisen; siksi miehet kilpailevat naisista, eivätkä naiset miehistä.

Tämä oli kirjan ensimmäinen peruslähtökohta. Loppuosa kirjasta koostuukin pillun niukkuudesta aiheutuvien ongelmien selvittelyssä. Tai siis niiden epäonnisten miesten, jotka eivät kuulu siihen hierarkian huipulla olevaan 5% miehistä, jotka saavat kenet tahansa naisen jotka haluavat.

Asiaan pitää perehtyä hieman tarkemmin.

Kaikki haluavat halpaa makkaraa

Luojan kiitos siitä, että sellaiset kauppaketjut kuin Lidl ja Cassa ovat rantautuneet Suomeen. Kävin eilen K-kaupassa, josta ostetut kolme limpparipulloa, muutama hedelmä, juustopaketti ja parit leikkeleet tekivät kokonaissummaksi melkein kolme kymppiä!

Lidl olisi myynyt vastaavat sapuskat ehkäpä 7-8€ halvemmalla, jolla olisi voinut ostaa vaikka mäyräkoiran bensaa autoon. Tässä mielessä en ihmettele yhtään, jos Kesko vastusti aikoinaan (ja vastustaa varmaan vieläkin) kiukkuisesti halpaketjujen tuloa markkinoille. Jokainen kilpailijalle kannettu lantti on omasta katteesta pois, ja halvempi kilpailija pakottaa muutenkin alentamaan omia hintoja, jotta asiakkaat eivät äänestäisi lompakollaan halvemman kilpailijan suuntaan. Nykyinen ruoan inflaatiotaso on jotain 4%, mutta olisi varmasti paljon suurempi jos "halpaketjut" eivät olisi jarruttamassa hintojen tolkutonta nousua.

Yksi asia on kuitenkin varma. En enää ikinä osta ruokiani K-ketjun myymälöistä, ellei tarve ole aivan pakottava.

Uutissulku

Ikävä juttuhan tuo kauhajoen ammuskelu oli sinänsä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Viime päivinä ei ole paljoa jaksanut telkkaria avata, kun uutisten pääasiallinen sisältö on yhtä ja samaa tavaraa.

Minua on kiusannut koko viikon aivan perkeleellinen väsymys, eikä asiaa auta sekään että huomenna pitäisi lähteä reissuun. Alun perin lähtö olisi ollut tänään, mutta koska ajomatkaa kuitenkin on suhteellisen pitkälti, niin ajattelin etten kiusaa itseäni (ja silmiäni) lähtemällä ajamaan yötä vasten. Ehtiihän sitä perille vielä aamullakin.

Velan ottaminen on vähän kuin kusisi pakkasella housuunsa - hetken aikaa lämmittää ja hetken päästä on entistä kylmempi. Tästä vanhasta viisaudesta minua muistutti päivällä postilaatikosta tipahtanut luottokorttilasku, joka ei tosin ole iso, mutta muistutti kuitenkin terveellä tavalla elämän realiteeteista. (Toinen vanha viisaus sanoo, että jos tunnet olosi yksinäiseksi, ota pankista sadantonnin laina ja jätä se maksamatta - sen jälkeen ainakin joku taho kaipaa kiihkeästi sinua.)

Tulevaisuus

Blogia pitäessäni olen miettinyt josko tekisin tästä enemmän päiväkirjatyyppisen. Tajusin kuitenkin ettei se olisi kovinkaan hyvä idea, sillä silloin teksti olisi jotain tämänkaltaista.

Mikä tahansa arkipäivä: Nousin aamulla seitsemältä ylös ja keitin kahvit. Kävin töissä. Töistä tultuani kävin ensi töikseni suihkussa. Söin. Sitten ajattelin vaihtaa lakanat, mutta kuitenkin päätin etten vaihdakaan. Kenen kanssa ne vaihtaisin ja minkä vuoksi, kun eivät edes ole kovin likaisetkaan. Katsoin telkkaria pari tuntia ja surffailin netissä. Menin nukkumaan.

Mikä tahansa lauantai-ilta: Nukuin aamulla kymmeneen tai puoli yhteentoista. Heräsin. Söin myöhäisen aamiaisen, joka koostui puoleksi kovettuneesta ruisleivästä ja kupillisesta maitokahvia. Siivosin taloa (puolison pakottamana) ja sitten kävin suihkussa. Ajoin autolla kauppaan, jossa nostin shoppailurahaa ja kirosin viattomalle pankkiautomaatille palkkani pienuutta. Kiertelin kaupassa käsivarrenpituisen ostoslistan kera. Tärkeimmän ostoksen eli kaljasalkun hain kyytiin ensimmäisenä. Kiikutin ostokset autoon ja ajelin kotiin. Illalla join kaljaa ja nukahdin telkkarin ääreen, josta herään seuraavana aamuna paikat kivistäen.

Ei kovinkaan lupaava tyyli, eihän?

Tuurijuopon syksy

Syksy, tämä ihana vuodenaika jolloin illat pimenevät ja lehdet varisevat puista. Tavallaan kyllä pidän syksystä, mutta vuodenajan surkein piirre on kylmenevässä ilmassa ja siinä tiedossa, että kohta alkaa tulla räntää ja lunta. Syksyssä on kyllä yksi piirre, jota arvostan yli kaiken ja se on talviaikaan siirtyminen. Aamuisin saa nukkua tunnin pidempään, joten osaltaan tämä kompensoi mukavasti päivänvalon lyhenemistä.

Orastavaa kaamosmasennusta vastaan voisi kyllä taistella ostamalla aurinkolampun, mutta onneksi oireet eivät ole niin pahat, että moiseen olisi vielä tarvis ryhtyä. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka kärsivät marras-helmikuun aikana epätavallisen voimakkaasta väsymyksestä, eikä mikään tunnu oikein kiinnostavan. Vastaavasti samat tyypit muuttuvat touko-elokuun aikana suoranaisiksi ADHD-tapauksiksi, joita ei pitele kerta kaikkiaan mikään. Kaipa luonto pitää näin tilikirjansa tasoissa.

Sosiaalisesti rajoitteinen

Eräällä sukulaisellani on sangen kiusallinen ongelma. Hän asuu mukavassa ja tilavassa asunnossa, mutta hänen yläkerrassaan oleva ihminen on naapuri suoraan helvetistä.

Tämä naapuri on jollain ilveellä onnistunut keplottelemaan itsensä taloyhtiön varaluottamusmieheksi ja sen ansiosta hän kuvittelee olevansa paljon tärkeämpi ja parempi ihminen kuin todellisuudessa onkaan.

Ihminen, joka harrastaa taloyhtiön roskisten penkomista, naapureiden kyttäämistä ja kaikesta valittamista, ei kuulu kerrostaloon, vaan jonnekin aivan muualle. Viimeksi hän uhkaili sukulaistani rikosilmoituksella, kun tämä kuunteli musiikkia hiljaisuuden aikana pienillä tietokoneen kaiuttumilla - eikä musiikki ollut edes mitenkään isolla, korkeintaan normaalin puheäänen tasolla.

En tiedä johtuuko hepun ärtymys sitten siitä, ettei hän pysty sairautensa vuoksi juomaan ollenkaan viinaa (sairaus aiheuttaa oksennuskohtauksia, jotka kuuluvat taatusti puoleen koko talosta), vaiko siitä että hänen vaimonsa on varmaankin yksi rumimmista ihmisistä mitä on koskaan syntynytkään.

Joka tapauksessa - rasittava tapaus.

Ihmisen parhaat ystävät

Suhteeni koiriin on kahtalainen. Siistit, hyvin koulutetut ja rauhalliset koirat ovat OK. Valitettavasti jokaista tällaista koiraa kohden on ainakin yksi omapäinen ja haukkuva piski, jotka herättävät lähinnä halun hakea haulikko.

Yksi jälkimmäiseen ryhmään kuuluvista on appivanhempieni koira.

Kyseinen sekarotuinen pieni piski on oikea malliesimerkki siitä mitä tapahtuu, kun koiranomistaja on aivan liian lepsu ja hyväntahtoinen lemmikkiään kohtaan. Koira on kuriton, haukkuu pienintäkin risahdusta aivan perkeleesti ja pisteenä iin päälle anoppi on hemmotellut koiran ruoan suhteen aivan pilalle. Onneksi puoliso oli kyllästynyt minun laillani tähän menoon ja päätimme yhdessä tehdä asialle jotain.

Kerran otimme sitten piskin meille hoitoon muutaman päivän ajaksi. Meno oli tietenkin alussa kuten aina ennenkin. Herra suvaitsi olla rauhallinen noin kahden ensimmäisen minuutin ajan, kunnes rappukäytävästä kuului jokin pieni rasahdus. Piski ei ehtinyt haukahtaa kuin kerran, kun karjahdin sille varsin möreällä viskibassollani "HILJAA!" Elukka katsoi minua jokseenkin kauhuissaan. Varmasti mietti, että mitä ihmettä nyt oikein tapahtuu. Hetken päästä sama haukahdus tuli uusintana, kun posti tuli. Uutta mylvähdystäni säesti kohtuullisen voimakas luunappi keskelle otsaa. Piski vinkaisi ja livahti sohvan alle piiloon, eikä uskaltanut tulla sieltä pariin tuntiin. Ihme ja kumma, rapinoille haukkuminen loppui siihen paikkaan.

Seuraava koetinkivi oli ruokailu. Anopin mukaan piskille ei kelpaa kuin paistettu jauheliha ja muut ihmelliset erikoisruoat, mutta olin tietenkin jo päättänyt tavallisen koiranmakkaran saavan kelvata. Minä nyt saatana ala ostamaan rakille mitään kymmenien eurojen eväitä, samalla rahallahan saa vaikka kaljaa. Aivan odotetusti pöperö aikaansai vaivautuneen tuhahduksen ja paheksuvan katseen, mutta siitäpä ruokkivat kädet viis veisasivat.

Sitten oli vuorossa ruoan kerjääminen. Heti kun aloimme syömään, herra ilmestyi pöytämme ääreen vahtaamaan josko antaisimme ylimääräisiä maistiaisia. Piskin maailmankuva mahtoi järkkyä perusteellisesti, kun hellyttävää tuijotusta seurannut kädenojennus antoi makupalan sijasta toisen kivuliaan luunapin. Uikuttaen hurtta sitten poistui keittiöistä takaisin sohvan alle.

Iltalenkillä koiran uutena ja sen päivän viimeisenä järkytyksenä oli suhteellisen lyhyt talutushihna ja tiukat komennot ojennukseen heti, jos isäntäväen määräämästä kävelysuunnasta yritettiin poiketa. Koska piski ei ollut syönyt vielä mitään, kävelimme ihan piruuttaan sellaisen viiden kilometrin lenkin, vieläpä varsin reippaalla tahdilla. Kotiin palattuamme eläin olikin sitten aika poikki, mutta litkittyä vettä lukuun ottamatta ruoka ei vieläkään maistunut. No, siperia opettaa.

Seuraavana aamuna herätessä ihme olikin tapahtunut: ruokakuppi ammotti tyhjyyttään. Kaipa elukalla oli sitten nälkä, kun lautaselle lisätty makkara teki kauppansa, joskin aivan tyhjäksi piski ei jaksanut lisäannostaan syödä.

Mikä on tämän julman tarinani opetus? Tietenkin se, että koira voi pahimmillaan olla melkoinen tyranni. Niin pientä rakkia ei olekaan, etteikö se alkaisi kuvitella olevansa jonkinlainen laumanjohtaja, ellei kyseistä kehityskulkua katkaise heti alkuunsa. Ainakin minua suututtaa nähdä, kun koiraa kehutaan ja paijataan, tekipä se sitten mitä tahansa. Sitten vielä kehdataan ihmetellä miksi koira on niin tottelematon ja omapäinen, mutta eihän meidän piskiä tietenkään saa alkaa rankaisemaan. Sehän on täysin edesvastuutonta.

Tuurijuopon juhannus

Eilen tulikin törpöteltyä aivan kunnolla, joten loput juhannuksesta saa kulua selvin päin. Mikäpä perusnörtin ollessa, kunhan netti vain toimii.

Ainoa mikä juhannuksessa nyppii on tiedossa oleva päivän lyheneminen. Vaikkei sitä silmin havaitsekaan vielä muutamaan viikkoon, niin jo pelkkä etukäteistieto masentaa. Voihan sitä talvella lomailla etelämpänä, jossa päivä on pidempi.

Pitänee vain nauttia kesästä, kun kerran on tilaisuus.

Silmänilot

Kesä on vuoden parasta aikaa. Erityisen hienoa kesässä on, kun naiset vähentävät asusteitaan elohopean kohoamisen myötä. Välillä vaatii suoranaisia ponnistuksia olla tuijottamatta liian pitkään, kun joku kiinteäpeppuinen- ja ryntäinen nainen kävelee tiukoissa asusteissaan ohitse.

Nauttikaamme siis kesästä ja sen tuottamasta silmänruoasta!

Aloitus

Tervetuloa blogiini. Blogi tulee käsittelemään lähinnä henkilökohtaisuuksia ja elämän sattumuksia. Päivityksiä tulee todella satunnaisesti, mutta muutamia per kuukausi kuitenkin.

Katsotaan mitä tästä lähtee kehittymään..