Kirjaviisaus vs tosielämä

Kun seuraavan kerran olet käymässä jossain vähänkin isommassa kaupassa, niin mene lehtihyllyn luokse ja katsele erikoislehtien valikoimaa. Moniko lehdistä on mielestäsi kiinnostavaa luettavaa? Keskivertokansalainen valitsee lukuarvon väliltä 1-5 lehteä. Enemmistö näistäkin vastaa luultavasti luvun, joka on lähempänä yhtä kuin viittä. Yksilön kannalta katsottuna suurin osa erikoisjulkaisuista on siis puhdasta ei-kiinnostavaa roskaa.

Kuvittele sitten että lehtiä katselemaan saapuu henkilö, joka sanoo sinulle olevansa kiinnostunut joka ikisestä erikoislehdestä ja vieläpä pystyvänsä asiantuntijatasoiseen keskusteluun minkä tahansa erikoislehden aiheesta. Saatat nyt katsoa väitteen esittäjää epäuskoisena ja jopa ääneen epäillä väitteen todenperäisyyttä, mutta henkilö vakuuttaa olevansa tosissaan. Onneksi huomaat juuri sopivasti vanhan tuttusi, jonka tiedät olevan pätevä asiantuntija alalla, jota käsittelevä erikoislehti löytyy hyllystä. Selität tutullesi tilanteen ja laitat hänet kyselemään kirjaviisaalta lukutoukaltamme erinäisiä yksityiskohtia aiheesta, joita vain asiaan perehtynyt voi tietää.

Tuttavasi puhuttelussa käykin ilmi, ettei lukutoukka olekaan sellainen asiantuntija miksi oli itseään väittänyt, vaan hänen ”asiantuntijuutensa” oli enintään pinnallista. Kun lukutoukan tosiasiallinen tietämättömyys on nyt paljastunut, odotat luonnollisesti että hän vetäisi sanansa takaisin. Ei suinkaan: lukutoukka muistuttaa ettei hän nyt itse asiassa väittänyt tietävänsä aiheesta kaikkea (vaikka hän hetki sitten väitti päinvastaista) ja aloittaa pitkän yksinpuhelun siitä miten laaja sivistys hänellä on ja siitä kuinka monta ällää hän luki lukiossa. Lopulta sekä sinä että ystäväsi kyllästytte pitkäpiimäiseen jankkaamiseen ja toivotatte kirjaviisaalle hyvät jatkot ja lähdette pois.

Kuulostaako tutulta? Jos ei, niin kuulut siihen onnelliseen ihmisryhmään, joka ei ole koskaan joutunut kasvokkain kaikkien alojen erikoisasiantuntijan eli mielipideautomaatin kanssa.

Ellei internettiä olisi keksitty, nämä mielipideautomaatit olisivat luultavasti aamu-uutisten poliittisia kommentaattoreita (tai TV-evankelistoja), koska he rakastavat omia mielipiteitään ja yleistä näennäissyvällistä jorinaa aiheesta kuin aiheesta riippumatta siitä kuinka paljon siitä todellisuudessa tietävät. Raukkaparat kun eivät tajua ettei heidän jostain aiheesta esittämänsä mielipide ole välttämättä juuri sen kummoisempi kuin täysin satunnaisesti valitun yksilön mielipide.

Mielipiteen esittämisessä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta jos mielipide perustetaan jollekin vuosikausia sitten luetulle (ja puoleksi unohdetulle) haistapaskateokselle, metsässä ollaan ja pahasti.

Täytynee kirjoitaa aiheesta vielä toistekin.

Markkinaurpoteoria

Luin joskus kuukausia sitten Laasasen kirjan jossa hän käsitteli naisten seksuaalista valtaa yhteiskunnassa. Lupasin palata asiaan jossain vaiheessa, ja sopiva tilaisuus on juuri nyt, kun olen miettinyt asiaa hieman enemmän. Pienellä googletuksella löytyi montakin kirjoitusta, joissa kommentoidaan kirjassa esiteltävää ”markkina-arvoteoriaa”, eikä aina niin kovin mairittelevaan sävyyn. Suomi24:

Vastenmielinen läski etsii tasokasta naisseuraa

Laasasen Henry kirjoitti kirjassaan alempitasoisten miesten ongelmista:

’Naissuhteiden hankkimisen kustannukset ovat sitä suurempia, mitä alempi on miehen markkina-arvo. Alhaisen markkina-arvon mies joutuu tekemään lukuisia aloitteita seksuaalisen partnerin löytämiseksi, eikä sekään välttämättä riitä. Tuohon prosessiin sisältyy etsintäkustannuksia ja torjunnasta aiheutuvia psykologisia kustannuksia. Etsinnän onnistuessakin mies joutuu todennäköisesti tyytymään itseään vähemmän tasokkaaseen partneriin.’

Ajatelkaapa tuota viimeistä lausetta mielessänne pieni hetki. Viime aikoihin asti olen uskonut alempitasoisuuden olevan kyvyttömyyttä päästä minkäänlaiseen kanssakäymiseen naisten kanssa. Jos alempitasoisuuteen kuuluu sekin ettei saa tarpeeksi tasokasta naista, niin silloinhan 95% miehistä on alempitasoisia. ’Oikeat’ alempitasoiset miehet syyttävät naisia liian kovista vaatimuksista, mutta eivät itse ole yhtään viisaampia. Pata kattilaa ja niin edelleen.

Myös koko käsite ’alempitasoinen mies’ tuntuu venyvän ja paukkuvan aina tarpeen mukaan. Toisinaan törmää kirjoituksiin, joissa joku 10 vuotta naimisissa ollut mies valittaa edelleen olevansa alempitasoinen. Voiko poikuutensa menettänyt tai parisuhteessa – saati naimisissa oleva – mies ylipäätään olla alempitasoinen?

Vastatkaapa näihin, te markkina-arvoteoreetikot.

Joku muukin on näemmä ihmetellyt samaa aihetta kuin minä.

Vertasin aiemmin parisuhdekuvioita työmarkkinoihin, eikä vertaus ole nyt niin kovin kaukaa haettu. Jos Laasasen väitettä soveltaa työmarkkinoihin, niin väite ”alhaisen markkina-arvon mies joutuu tekemään lukuisia aloitteita seksuaalisen partnerin löytämiseksi, eikä sekään välttämättä riitä” on tismalleen sama kuin ”alhaisen koulutus- ja osaamistason omaava henkilö joutuu tekemään lukuisia yrityksiä saadakseen töitä, eikä sekään välttämättä riitä.” Luonnollisesti väite ”etsinnän onnistuessakin mies joutuu todennäköisesti tyytymään itseään vähemmän tasokkaaseen partneriin” tarkoittaisi ”työpaikan löydyttyäkin henkilö joutuu todennäköisesti tyytymään itseään vähemmän tasokkaaseen työpaikkaan.”

Ainakin tuo jälkimmäinen väite kirvoitti minusta oikean röhönaurun. Ajatelkaa nyt tilannetta, jossa vaikkapa kiinteistöalan sekatyömies alkaisi valittamaan siitä kuinka hän on aivan väärässä työssä ja hän itse asiassa ansaitsisi paljon paremman työpaikan esimerkiksi jonkun ison yrityksen keskijohdossa riippumatta siitä onko hänellä edellytyksiä siihen.

Myös kirjassa esitetty käsite ”vastentahtoinen selibaatti” on mielenkiintoinen. Jos tällä käsitteellä on jotain tekemistä aiemman ”itseään vähemmän tasokkaan partnerin” kanssa, niin en yhtään ihmettele jos kumppanin löytäminen on vaikeaa. Kun vaatimukset ovat liian kovat omaan tasoon nähden, kumppanin löytäminen alkaa olla toivotonta. Mutta itsepähän tiensä ovat valinneet.

Mielipiteeni ATM-diskurssista

Tähänastinen näkemäni Alemman Tason Mies-bloggaaminen on tiivistettävissä hyvin lauseeseen: Katkeraa kateellisten vikinää. Tyypillinen ATM-bloggaaja nysvää kotonaan katsomassa leffoja, pelaamassa pelejä tai lukemassa kirjaa. Välillä hän kirjoittaa blogiinsa jaarituksen että tulipa taas pitkästä aikaa pelattua sitä ja sitä, siinä siinä on paremmat 3D-graffat kuin siinä ja siinä jne. Aika ajoin hän muistaa pilkata "amiksia", "öyhöttäjiä" ja "hyppyritukkia" yksinkertaisesti vain ja ainoastaan siksi että nämä saavat pillua ja hän joutuu tyytymään käteensä. ATM itse ei ole tietenkään amis - hän on jonkin sortin akateeminen räpeltäjä joka kyllä muistaa kiusata bloginsa lukijoita opintojensa (ahhhh niin haastavilla!) yksityiskohdilla. Vaikka hän suhtautuukin ylemmyydentuntoisesti työväenluokkaisiin amiksiin, ei se ole ammattiylpeyttä tai haikailua takaisin sääty-yhteiskuntaan jossa ammatti määrittelee ihmisarvon - se on pohjimmiltaan vain ja ainoastaan pillukateutta. Homma menee suurin piirtein näin kun kurkistaa ATM:n ummehtuneeseen pääkoppaan: "Voiiiiii vittu! Eihän tää ole reilua että mä en saa pillua vaikka mä osaan (joitakin ohjelmointikieliä, valitse vapaasti), mä olen (jokin haistapaskan tusinainsinööri tai vastaava), mä olen lukenut (jokin suurista tunnetuista klassikoista josta ei ole älynnyt yhtään mitään) ja mä olen romanttinen. Lisäksi mä osaan kirjoittaa (äärimmäisen sekavaa ja huonoa runoutta jolla voi saada naisen sänkyyn koska tämä on ikävystynyt kuoliaaksi) kun amislasset ei osaa MITÄÄN! NE EI OO MITÄÄN!"

Ja ennen kuin joku ATM-bloggari tulee vinisemään ettei hän kirjoita runoja, minäpä vastaan että juuri tuollainen sinä voisit olla jos kirjoittaisit niitä. Mitä muutakaan voi päätellä siitä katkeruuden sävyttämästä ivasta jolla sorvataan mukahauskoja viisuja "Öyhönmäen yrjöpöydästä" ja morkataan amiksia (joista monet muuten työllistyvät ripeästi ja tienaavat paremmin kuin monikaan teekkaria leikkivä ATM-bloggari, siis sen lisäksi että saavat fjörttaa ihan mukavasti.) Vielä ymmärtäisin jotenkin jos nämä kasiaiset kävisivät baareissa ja saisivat pakkeja alituiseen, pääasia on että edes kävisivät vakituisesti ihmisten ilmoilla. Mutta kun ei - on helpompaa jäädä kotiin ruikuttamaan, pelaamaan ja katsomaan leffoja vaikka ei se pillu kotiovelle asti tule niille hyppyritukka-amiksillekaan. Joten noidankehä on valmis.

Siinäpä tuli hieman selvennystä käsitteelle ”alempitasoinen mies”, jos joku sitä vielä ihmetteli.

Olen useamman kerran arvostellut ATM-diskurssin intohimoisimpia harrastajia, jotka ovat lähes poikkeuksetta miehiä, koska:

- he projisoivat vastentahtoista selibaattiaan tai sentäytteistä henkilöhistoriaansa irrelevanttiin naisvihaan.
- halveksivat amistaustaisten "duunari"ammattien miehiä pääsääntöisesti siksi, että nämä tuntuvat saavan pildeä. (kumman moni ATM-aktivisti tuntuu olevan ingenjööri tai muu korkeastikoulutettu)
- nämä kastemadot eivät edes käy ulkona.

ATM-diskurssi on turhaa pseudokritiikkiä ja suunpieksäntää maailman vanhimman aiheen tiimoilta ja tarjoaa korkeintaan hyödyllisen varoventtiilin niille paineille, jotka mahdollisesti ilmenisivät sarjamurhina ja raiskauksina.

Jos kieltäytyy opettelemasta sosiaalisia taitoja tai muuttamasta omia vaatimuksiaan, ei myöskään kannata valittaa jos jää kokonaan ilman. Ja lopuksi:

Markkina-arvoteoriassahan on kaksi puolta, teoreettinen ja käytännöllinen. Teoreettinen puoli on hurmaavan monimutkainen tapa esittää kaikkien tuntemia itsestäänselvyyksiä kuten että fiksulla ja komealla käy flaksi paremmin kuin rumalla ja tyhmällä. Käytännöllinen puoli taas on uhriutuvaa ja uhriuttavaa puhetta, jossa aina lopuksi päästään siihen, että akat antaa ihan väärille kundeille.

Voiko asiaa enää tuon paremmin sanoa.

Vaipanvaihtospesialisti

Aika menee tuossa touhussa kuin siivillä. En olisi joku aika takaperin uskonutkaan.

Ensimmäisen ja toisen asteen tekopyhyys

Ensimmäisen asteen tekopyhyys on sitä, että eletään itse eri tavalla kuin opetetaan. Esimerkiksi markkinaurpo voi valittaa suurimman osan nykytavaroista olevan silkkaa paskaa ja tämän vuoksi suositella ihmisiä ostamaan vain kaikkein parasta, mutta urpo itse jatkaa näiden paskatuotteiden ostamista, koska uskoo valmistajien kopioivan nopeasti kaikki alkuperäisestä tuotteesta hyvän tekevät piirteet.

Toisen asteen tekopyhyys on sitä, että urpo vaatii samoja sääntöjä kaikille muille paitsi itselleen. Urpo voi esimerkiksi vaatia ettei kaupungin keskustassa saa harrastaa skeittailua, mutta rullaluistelun (jota urpo itse harrastaa) sitä vastoin pitäisi olla sallittua.

Onneksi osaan jo tunnistaa nämä(kin) ääliöt, joten heidän kanssaan ei tarvitse menettää hermojaan lopullisesti.

Minähän en muiden apua tarvitse

Ajatteluni on täysin vapaata muiden vaikutuksesta.

Mikä ajatusvirhe tuohon väittämään sisältyy?

Se, että jos mielipide muodostetaan pelkkiin omiin havaintoihin ja päättelyyn tukeutuen, näkökulma on niin rajoittunut, että esitetyn mielipiteen oikeellisuutta voidaan perustellusti epäillä. Jos mielipide taas muodostetaan laajaan aineistoon tukeutuen, väittämä "omasta ajattelusta" voidaan unohtaa kokonaan. Yksinkertaisemmin sanottuna; ei ole olemassa yksilöä, joka kykenisi tulkitsemaan maailmaa täysin ilman muiden apua. Silti jotkut pitävät itse luomaansa vapausilluusiota totena.

Käsittääkseni tuo "ajattelun vapaus" perustuu olettamaan, jossa useista näkökannoista valitaan yksi ja sitten kuvitellaan tämän valinnan olevan jotenkin "vapaa" muiden vaikutuksesta. Uskokoon ken haluaa.

Omalla kohdallani olen ratkaissut ongelman siten etten enää ota vakavasti ihmisiä, jotka uskovat tähän olettamaan.