Kirjoita niin että näppis savuaa

Aikaisemmin pohdiskelin sitä kuinka paljon tuottelias kirjoittaja voisi tuottaa tekstiä. Nopeimman kirjoitustahdin ja kahdeksantuntisten kirjoitussessioiden mukaan laskettuna kirjoittaja tuottaisi tekstiä yhden melko laajan romaanin verran neljässä päivässä. Vuodessa tämä tekisi 91 romaanin verran tekstiä ja 40 vuoden aikana 3650 romaania. Jäppilän kirjastossa on noin 22700 kirjallisuusnimikettä, joista reilut 9000 on lastenkirjoja. Koska tyypillinen kirjaston kirja on ohuempi kuin "laaja romaani", oletamme yhden seinähullun maksimaalisen tuotteliaan kirjoittajan tuottavan elämänsä aikana yhden kirjastollisen verran kirjoja.

Pohdiskelin aikaisemmassa kirjoituksessani myös sitä onko suurin osa tuolla tavoin tuotetusta tekstistä paskaa, ja vastaus on ehdoton kyllä. Kirjoittamisen ongelmana on tekstiensä itseään toistavuus: vaikka yksikään tuotteliaaksi luokitelluista tuntemistani kirjoittajista ei pääse lähellekään kuvaamani hyperkirjoittajan kirjallista tuotantomäärää, heidänkin tekstinsä toistavat yksiä ja samoja aiheita tai teemoja, hieman eri muodossa höystettynä vain.

Miksi tämä verrattain kuivan aiheen uudelleenlämmitys?

Aihe palautui mieleeni, kun luin erään skitsofreenisen naisen kirjoittamia tekstejä eräällä keskustelufoorumilla. Kirjoittaja oli vajaassa vuodessa tuottanut 7000 viestiä (20 per päivä), jotka olivat vieläpä yleensä enemmän kuin yhden ruudun mittaisia ja joissa ei yleensä ollut mitään järkevää sisältöä. Eikä tämä ole edes pahin mahdollinen tapaus, sillä jotkut pystyvät kirjoittamaan päivässä saman määrän kymmenille eri foorumeille.

Tällaisella valtavalla paskatulvalla on kolme huonoa puolta; ensinnäkin se laskee jyrkästi lukijoiden mielenkiintoa. Toiseksi se hukuttaa paljon paremman sisällön alleen. Kolmanneksi yleensä valtavia määriä kirjallista paskaa tuottavista ihmisistä uskoo muiden olevan poikkeuksellisen kiinnostuneita juuri heidän mielipiteistään. Tämänkaltainen tuotteliaisuus loppuu joko kirjoittajan totaaliseen kyllästymiseen tai kuolemaan, ei juuri muuhun.

Ilmiön ylivoimaisesti lohdullisin puoli on siinä, että vaikka nettiä terapiakanavanaan käyttävät mielenterveysongelmaiset floodaavatkin suosimansa foorumit tukkoon, he ovat kuitenkin poissa muusta pahanteosta.

Onni onnettomuudessa.

Me rakastelemme eksyksissä

Puhevikainen Fat bastard lähtee naisiin

Markkinaurpoteoria puhuu alempitasoisista mieshenkilöistä (joista käytän tästedes termiä ”kastematomies”) rutiininomaisesti esittämättä näistä minkäänlaista järkevää määritelmää. Joten tartutaanpa toimeen puhtaasti omin avuin.

Kastematomaisuus voidaan jakaa fyysiseen ja henkiseen osioon. Lisäksi pitää huomioida vielä sekin, voiko henkilö itse vaikuttaa asiaan jotenkin. Jaottelu menee siis seuraavasti:

Fyysinen, ei-vapaaehtoinen kastematoisuus.
Fyysinen, elämäntavoista johtuva kastematoisuus.
Henkinen, ei-vapaaehtoinen kastematoisuus.
Henkinen, luonteesta tai vastaavasta johtuva kastematoisuus.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaikki epämuodostuneet ja vammaiset. Toiseen ryhmään kuuluvat alkoholistit, huumejannut, superlihavat ja muut vastaavat omilla elämäntavoillaan ulkonäkönsä pilaavat ja täten itsensä vastenmieliseksi tekevät. Kolmanteen ryhmään kuuluvat mielenterveysongelmaiset ja vähä-älyiset. Neljäs ryhmä muodostuu epäsosiaalisista tai luonnevikaisista. Ujous on vähän rajatapaus, mutta sijoittaisin sen kuitenkin neljänteen ryhmään. Kakkosryhmän käsitteellä ”pilattu ulkonäkö” en muuten viittaa synnynnäiseen rumuuteen, sikäli kun sellainen voi miehen kohdalla edes pitää paikkaansa. Koska miehet itse kiinnittävät huomiota naisten ulkonäköön niin paljon, he olettavat naisten arvioivan miehiä samalla tavoin. Paskapuhetta – naiselle kynnys seurustella ruman miehen kanssa on paljon alhaisempi kuin miehelle seurustella ruman naisen kanssa.

Olipa kastematoisuuden syy mikä tahansa, nainen jää joka tapauksessa saamatta. Lisäksi lähes kaikki näistä kastematomiehistä on kaltaisiaan vain ja ainoastaan omista toiminnastaan (tai sen puutteesta) johtuen. Epäsuhta on selkeä; jokaista omasta tahdostaan riippumatonta kastematoa kohden on useita kastematomaisuuttaan ruikuttavaa fat bastardia tai muulla tavoin luonnevikaista, jotka kieltäytyvät tekemästä omalle itselleen mitään tai muuttamaan ajattelutapojaan.

Palatakseni vielä edellisessä kirjoituksessani esittämääni 5000€ kuussa tienaavaan mieheen joka itkee olevansa ”kunnon ihminen” ja ettei yrityksistään huolimatta saa naista; pelkkä raha riittää naiselle lopulta aika harvoin. Mutta sikäli mitä minä olen näiden pellegigolojen vuodatuksia lukenut, niin he olettavat pelkän rahan ja ”kunnollisuuden” jotenkin takaavan naisensaannin. Enemmän rahaa ja kiltti luonne on yhtä kuin enemmän naisia.

Ei, ei ja vielä kerran ei.

Mitä minä olen näitä saamattomia nörttimiehiä elämässäni tuntenut, heistä yhdeksän kymmenestä voidaan surutta yleistää olevan sosiaalisesti kyvyttömiä, luonteeltaan omahyväisen kaikkitietäviä sekä pikkutarkkoja. Nuo avut voivat olla avuksi liike-elämässä tai työssä, mutta vastaavasti suurin osa naisista kavahtaa noita ominaisuuksia.

Käytän vielä aiemmin keksimääni työnantaja-työntekijärinnastusta: ajatellaan työntekijää etsivä työnantajaa, jolle tulee kaksi tarjokasta. Oletetaan lisäksi että työ on luonteeltaan parityötä, vuodesta toiseen. Ensimmäinen työntekijä tuottaa firmaan lisäarvoa kuukautta kohden 10000€ ja toinen 5000€. Ensimmäinen hakija on kuitenkin paremmasta tuottavuudestaan huolimatta vastenmielinen luonne ja opportunisti. Toinen työntekijä puolestaan on iloinen vitsiniekka, joka levittää hyvää tuulta ympäristöönsä ja jonka kanssa on ilo työskennellä. Jos työnantaja arvostaa enemmän rahaa kuin viihtyisyyttä, ensimmäinen hakija on ilmiselvä valinta. Jos taas työnantaja epäilee etteivät hänen hermonsa kestä jatkuvasti ruikuttavaa tyyppiä vuodesta toiseen, hän palkkaa luultavasti toisen hakijan, tämän alhaisemmasta tuottavuudesta huolimatta. Sama pätee myös parisuhteisiin. En usko monenkaan naisen haluavan suhteeseen vain pelkän rahan vuoksi (jota pelkkään toimeentuloon tuijottavat kutsuvat ylväästi ”järkiliitoksi"), jos vaihtoehtona on henkisesti miellyttävä ja muutenkin antoisampi parisuhde.

Elämä on valintoja, ei optimoimista

Vihaan termiä optimointi, ainakin silloin kun se esitetään elämän yhteydessä. Tein optimaalisen valinnan muuttaessani Rahikkalaan, joka on optimaalisella etäisyydellä jostain ja valitsin vaimonikin optimaalisesti.. haistakaa nyt jo pitkä paska.

Tai kyllähän elämän voisi optimoida, mutta silloin joka ikisen valintatilanteen edessä pitäisi tietää tarkalleen mitkä valintojen seuraukset ovat. Joissakin asioissa valintojen seuraukset ovat itsestään selviä (kuten valinta alkaako käyttää huumeita), mutta suurimmaksi osaksi näin ei ole. Voit vasta jälkeenpäin tietää varmasti oliko valintasi oikea vai ei, mutta tällöin ei ole enää mitään tehtävissä tilanteen korjaamiseksi.

Mutta toki aina voi jälkiviisastella ja uskotella itselleen tehneensä juuri oikeat valinnat elämässään.

Luonnonvalintaa

Jos resurssi ei mene vapailla markkinoilla kaupaksi, syynä on liian suuri hinta siihen nähden mitä ihmiset ovat valmiita tuotteesta maksamaan. Tämä mekanismi toimii molempiin suuntiin; jos myyjä ei halua pudottaa hintaa, tuote jää myymättä. Jos ostaja ei halua maksaa enemmän, tuote jää myymättä. Tämä oletus on pohjana markkinaurpoteorialle, jolla pyritään todistelemaan ”tieteellisesti” ettei osa miehistä saa koskaan naista, kun taas toiset saavat melkeimpä kenet tahansa.

”Saamattomien” syyt olotilalleen ovat lähes poikkeuksetta samat: naisten yleinen nirsous tai heidän kollektiivinen salaliittonsa vastenmielisiä miehiä kohtaan, naisten kiinnostus tai halveksunta ”vääriä” ominaisuuksia omaavia miehiä kohtaan jne. Kun asiaa tarkemmin selvittää, käy ilmi että kaikki torjutuksi tulleet miehet ovat itsekin hyvin nirsoja. ”Ajattelin että naiseni pitää olla kaunis, nuori, lapseton, älykäs ja akateemisesti koulutettu. Kaikki tapaamani vaatimukset täyttävät naiset eivät kuitenkaan ole olleet kiinnostuneita minusta. Ihmettelen mistä tämä johtuu?”

Pannampa päät yhteen ja mietitään. Visualisoidaan tilanne jossa peruskoulunsa kesken jättäneelle tarjotaan työpaikkaa ja hän asettaa palkkavaatimuksekseen 20000€ kuussa, tai että hän menee Nokialle ja ilmoittaa haluavansa työpaikan keskiportaasta. Reaalimaailmassa tuollaista käytöstä pidettäisiin harhaisena, mutta ei markkinaurpoteoreetikkojen ihmeellisessä maailmassa; omista vaatimuksista ei olla valmiita tinkimään tippaakaan ja samalla syyllistetään naisia heidän itsekkyydestään ja kovista vaatimuksistaan. Käytännössä heidän valituksensa on tiivistettävissä näin: ”meillä ei ole juuri sellaisia ominaisuuksia joita naiset haluvat emmekä ole edes valmiita hankkimaan tai kehittämään niitä, mutta olemme silti oikeutettuja saamaan haluamamme naiset.” He saavat tyytyä käteensä myös vastaisuudessa.

Toinen variaatio tilanteesta on, kun mies valittaa tienaavansa 5000€ kuussa, omistavansa talon ja olevansa muutoinkin ”kunnollinen”, mutta naista ei vain löydy. Tuskinpa näissäkään tapauksissa on silti mitään kummempaa selitystä kuin luonnevikaisuus tai muu vastaava naisten kammoama sosiaalinen piirre.

Teoriassa minun pitäisi miehenä tuntea sympatiaa saamattomien (heh) miesten ahdinkoon. Käytännössä en kuitenkaan tähän kykene, sillä jos maailma toimisi näiden kastematojen haluamalla tavalla, he ylpeilisivät sillä miten asioiden kuuluukin olla näin.

Karu totuus

Miehen elämän tragedia: elämän alussa naiset kiittelevät mitä enemmän hän röyhtäilee ja piereskelee, mutta jossain vaiheessa kiitokset muuttuvat moitteiksi..

Kaksi marjaa

Muutamia nettitreffivinkkejä nörttimiehille

Nämä ohjeet ovat kutakuinkin kronologisessa järjestyksessä, ensikontaktista tapaamiseen. En väitä näiden olevan mikään pomminvarma ”näin saat pillua” checklist, vaan tervettä järkeä on lupa käyttää.

Oman ilmoituksen laittaminen ei kannata, vastaa mieluummin naisten ilmoituksiin.

Omasta ilmoituksesta ei tietenkään ole mitään haittaa. Muista vain se, että parisuhdemaailmaa voi verrata työnhakuun, jossa miehet ovat työnhakijoita ja naiset työnantajia: on tehokkaampaa lähettää CV potentiaaliselle työnantajalle, kuin odotella työnantajan bongaavan sinun ilmoituksesi.

Nettitreffit eivät ole sama asia kuin karjamarkkinat.

Kohdetta ei kannata lähestyä listaamalla ominaisuuksia joita omaa itse ja joita odottaa saavansa. Autokaupassa tämä lähestymistapa toimii, mutta ei parisuhdemaailmassa.

Kuvanvaihto kannattaa, mutta..

ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ lähetä kohteelle mitään alastonkuvia itsestäsi, ellei tämä (poikkeuksellisesti) itse ehdota sitä. Vaikka SINUA kiihottaisikin ajatus alastonkuvan saamisesta, se ei todellakaan tarkoita sitä että NAISET ajattelisivat samalla tavoin.

Kun pääset lopulta kontaktiin naisen kanssa, ole rehellinen.

Valehtelu omasta iästä/painosta/parisuhdetilanteesta/ulkonäöstä/varallisuudesta/whatever voi kantaa jopa ensimmäiseen livekohtaamiseen, mutta naisen haukankatse paljastaa tällaiset petosyritykset liki erehtymättömästi ja tuhoat vain omat jatkomahdollisuutesi.

Naiset vaistoavat miehen epävarmuuden.

Tämä on maailman vanhin ohje, jota ei voi kylliksi korostaa. Julma tosiasia on, että epävarma mies saa 99% treffeistä epäonnistumaan. Ellet ole itsevarma, sinun pitää tulla sellaiseksi. Osa yksilöistä on luonnostaan itsevarmoja, mutta osa joutuu opettelemaan tämän taidon. Opettelu ei ole niin mitään salatiedettä, mutta valitettavasti oikotietä onneen ei ole: sinun on vain treenattava ja treenattava tätä ominaisuutta OIKEIDEN NAISTEN kanssa, ei kotona päätteen ääressä markkinaurpoblogeja lukemalla.

Naiset inhoavat miehen itserakkautta.

Itserakkaus ei ole sama asia kuin itsevarmuus. Vaikka olisit omasta mielestäsi maailman täydellisin ihminen, todennäköisyys on sinua vastaan, sillä treffikumppanillasi on kolme miljardia vertailukohtaa.

Naiset ovat kiinnostuneita miehen sosiaalisista taidoista, eivät tietomäärästä.

ÄLÄ KOSKAAN ota puheenaiheeksi tietokoneesi prosessorin ylikellotusta tai vastaavaa aihetta. Nainen nimittäin esittelee kumppaniaan suvulle ja ystävättärille, ei heidän tietokoneilleen.

Naiset inhoavat suoraa puhetta.

ÄLÄ VAHINGOSSAKAAN tee suoria seksiehdotuksia, ellei erehtymisen vaaraa kerta kaikkiaan ole. Eikä tätä virhettä kannata tehdä varsinkaan ensitapaamisella.

Naiset pitävät epäsuorasta vihjailusta.

Tämä väittämä on ristiriidassa edellisen kanssa, mutta vain näennäisesti. Naiset ovat nimittäin itse epäsuoran viestinnän mestareita, eli he eivät sano ”olen kiinnostunut sinusta” vaan he sanovat ”olen ennenkin seurustellut tupakoivan miehen kanssa.” Vastuu tämän viestinnän ymmärtämisestä on jälleen miehellä, mutta kuten itsevarmuuttakaan, tätäkään taitoa ei opita muutoin kuin kommunikoimalla naisten kanssa.


Lopuksi muutamia yleisluontoisia ohjeita.

Varaudu epäonnistumisiin.

Jos nainen ei pidä sinusta, tilanne on ohi. Ei kannata jäädä rypemään omassa surkeudessaan, vaan unohtaa koko juttu ja jatkaa seuraavaan kertaan.

Oikotietä onneen ei ole.

Kuten monta kertaa mainitsinkin, oikotietä onneen ei ole. Jos pyrit kaikin tavoin viestittämään naisille olevasi välteltävä olento, ei kannata hämmästyä jos nämä kohtelevat sinua sellaisena.

Demokratia etenee afganistanissa

Elokuvan gladiaattori alussa roomalaiset sotivat germaaneja vastaan. Roomalaisten komentaja sanoo ”kansan pitäisi tietää koska se on voitettu.” Eräs blogaaja (jota kutsuttakoon tässä yhteydessä vaikkapa sikanaudaksi) väittää kirkkain silmin aivan samaa kuin elokuvan roomalaiskomentaja. Hänen mielestään liittouma ovat voitolla afganistanin sodassa, terroristijahdissa tai whatever. Kysymyksessä on silti alue, jota on yritetty tuloksettomasti valloittaa aina aleksanteri suuren ajoista neuvostoliiton interventioon. Minun on siis hyvin vaikeata uskoa nykyistenkään tunkeilijoiden (joita omahyväisesti kutsutaan ”miehittäjiksi”) vaikutusvallan ulottuvan juuri heidän rynnäkkökivääreidensä kantamaa kauemmaksi.

Katselin kerran netistä brittien merijalkaväestä kertovaa ohjelmaa. Koulutusta seurattiin aina alokasajasta afganistaniin, jossa päästiin tositoimiin. Koulutus oli sitä tuttua fullmetaljacket-tyyppistä mölinää mitä oli odotettavissakin, josta ei sen enempää. Lopun tositoimissa sitten mentiin brittitukikohtaan, joka sijaitsi ties missä huitsinnevadan aavikolla keskellä ei-mitään. Aina välillä ajeltiin lähikyliin osoittamaan alkuasukkaille ”läsnäoloa”, eli käytännössä vain esittämään meillä olevan enemmän ja isompia pyssyjä kuin teillä. Sitten esitettiin joku brittien hallitsema kukkula, jonka laella heidän tukikohtansa oli. Haastateltu vartiomies selitti miten kaikki ympärillä näkyvä alue on talebanien hallussa.

Mielenkiintoinen tulkinta tuo ”valloitus”, jos yksittäisiä tukikohtia lukuunottamatta koko muu alue on vihollisen hallussa. Aivan lopussa kameramiehet seurasivat jotain partioreissua. Ryhmä lähti sightseeingille juuri em. talebaanien hallinnoimalle alueelle, jossa sitten käveleskeltiin sinne tänne kusi sukassa mahdollisten väijytysten pelossa. Kun äijät palasivat takaisin tukikohdan suojiin, upseerit selittivät operaation olleen menestys jne.

Kaiken kaikkiaan ohjelmasta jäi kuva, että afganistan on hyvin kaukana mistään ”valloituksesta.” Mihinkään ei ole menemistä ilman massiivista suojaa ja ilmatukea, eikä alueen väestökään suhtaudu auttajiinsa suopeasti. Ainoa varma asia on lopulta se, että ”miehittäjän” poistuessa alueelta entinen meno jatkuu ja kaikki palaa ennalleen. Suomalaisista sanottiin että he iskevät päänsä karjalan mäntyyn, joten yhtä hyvin voi sanoa liittouman iskevän päänsä afganistanin vuoriin.