Ystävyydestä puhuminen on ehkä liioittelua ainakin viimeisten vuosien osalta, sillä vaikka tunsin heidät kymmenen vuoden ajan, muutaman viime vuoden aikana en saanut yhtä ainoaa pyyntöä käydä vierailulla tms. Kävin toki heidän luonaan, mutta olin itse aina se aloitteellinen osapuoli asiassa. Mitä vittua minä sellaisilla ystävillä teen, jotka pyörivät vain omassa tiiviissä runkkuringissään vailla kontaktia ulkopuolisiin? Viimeisin niitti oli kun kävelin paikkakuntani kirpputorilla ja törmäsin kvartetin naispuoliseen sisarukseen. Hän kyllä huomasi minut väkisinkin ohittaessani hänet kahden metrin etäisyydeltä ja sanoin vielä ”moi”, mutta hän ei nähnyt edes tarpeelliseksi vastata minulle.
Alun kiukunpuuskan jälkeen tunteeni muuttuivat sääliviksi. Pariskunnalla on nimittäin yhteinen, erittäin sitova työpaikka alkutuotannon ammatissa ja tiedän ettei kyseessä todellakaan ole naisen unelma-ammatti. Jos hänen ilmeensä, käytöksensä ja olemuksensa heijastaa hänen nykyistä ja tulevaa mielialaansa, edessä on muutaman vuoden sisään tapahtuva väistämätön romahdus. Hänen miehensäkin on pikkutarkka kontrollifriikki raha-asioissa, eikä ystävien selkäänpuukotus mitenkään edistä asioita.
Sisarusten miespuolinen jäsen on kyllä erittäin mukava tyyppi, mutta kuten alussa sanoin, parin ensi vuoden jälkeen hän ei koskaan kutsunut minua kylään, vaan jouduin aina kutsumaan itse itseni. Hänen puolisonsa taas, no, naisillahan on vierailupäätöksissä vaikutusvaltaa ja ilmeisesti hänelläkään ei ole halua olla tekemisissä kanssani.
Fuck this shit, I'm out.
