Nettipokeri

Lehdissä hehkutetaan pokerimiljonäärejä, kaupan hyllyillä näkee pokerilehtiä jne. Kaikkien kannattaisi pelata pokeria, eikö vain?

Ei kannata.

Pokeri on puhdas nollasummapeli, eli yhden voitto rahoitetaan muiden pelaajien lompakosta. Pokeri on tavallaan eräänlainen valtava pyramidihuijaus; tärkein ero "oikeaan" pyramidihuijaukseen on vain siinä, että nettipokerissa voitot eivät automaattisesti kasaudu pyramidin huipulle, vaan pokerinpelaaja voi vaikuttaa taidoillaan (joka on itse asiassa kykyä arvioida tulevia todennäköisyyksiä lopun ollessa pelkkää tuuria) pelin kulkuun. Osa pelaajista on taitavampia (onnekkaampia?) kuin toiset, osa on valmis sijoittamaan järjestelmään enemmän rahaa kuin muut, mutta loppujen lopuksi järjestelmä toimii vain niin kauan kun siihen pumpataan lisää rahaa. Tämän vuoksi uusia pelaajia houkutellaan järjestelmään pokerimiljonäärien tuhkimotarinoilla. Todellinen pokeribuumi voi olla vielä edessäpäin, mutta kun suuri yleisö tajuaa lopulta touhun järjettömyyden ja kieltäytyy osallistumasta peliin mukaan, pelin suosio voi kokea suorastaan dramaattisen romahduksen.

Pelaajista pieni osa voittaa ja suuri osa häviää, mutta osan voitot ja häviöt voivat pysyä pitkällä aikavälillä jopa suurin piirtein tasoissa. Tällöin kuitenkin miettii mitä järkeä koko pelissä on, sillä jo pulloja keräämällä tienaa itselleen paremman tuntipalkan, kun ottaa huomioon peliin menevän ajan ja tiiviin keskittymisen.

Tuulen viemää

Aina toisinaan joku blogaaja sanoo "se on loppu nyt." Hän ei kuitenkaan lopeta kirjoittamista, vaan julkaisee kohtapuoliin kirjoituksen jossa ilmoittaa jatkavansa "koska monet ovat niin pyytäneet" tjsp. Eihän haittaa jos sanon koko touhun olevan pelkkää turhamaista kusetusta?

Jos minä lopetan joskus kirjoittamisen, en varmana ala väsäämään mitään lopetusilmoitusta jonka sitten seuraavana päivänä peruisin, jatkaakseni kirjoittamista niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ihminen on nimittäin aivan helvetin turhamainen eläin, ja varsinkin tietyt persoonat näyttävät kaipaavan jonkinlaista uskonvahvistusta silloin tällöin, että pysyisivät järjissään. Henkilökohtaisesti voin ylpeillä sillä etten ole huomionkipeä, enkä järin turhamainenkaan. Luultavasti kirjoittaisin aivan samalla tavalla riippumatta siitä lukeeko näitä kirjoitelmia yksi vaiko tuhat ihmistä. Vielä vähemmän koen olevani heille selitysvastuussa tekemisistäni, mukaan lukien lopetusilmoitukset ja vastaavat.

Ihmiset ja suhteet

Mikäli minun pitäisi valita naisten tai miesten väliltä kumpien ihmissuhdekuvauksia lopun ikääni lukisin, valitsisin ehdottomasti naiset. Ei siksi etteivätkö miehet osaisi kirjoittaa luettavia tekstejä. Ei siksi etteikö miehillä olisi toisinaan mielenkiintoisia näkökulmia. Vaan siksi, että miesten kirjoittamat tekstit ovat varsin suoraviivaisia ja kliinisiä sepitelmiä, joiden itseääntoistavuuteen kyllästyy aika nopeasti. Naiset vain osaavat käsitellä asioita vivahteikkaammin.

Esimerkiksi Vietti on ilahduttanut minua kahdellakin uudella kirjoituksella. Ensimmäisessä käsitellään erilaisuutta, mitä se on ja mitä se ei ole. Toinen Vietin kirjoitus käsittelee sitä, miten ärsyttäviä miehet voivat pahimmillaan seurankipeydessään olla.

Toinen naisbloggari Liatia käsittelee Vietin jälkimmäisen kirjoituksen hengessä miten naista kannattaa (lue: ei kannata) lähestyä. Lukekaa ja oppikaa.

Mielisairaalan puhelinvastaaja

Pitkäniemen psykiatrinen sairaala aloitti palvelevan puhelimen. Siihen soittaessa automaattisesta vastaajasta kuului:
- Hyvää päivää! Jos teillä on pakkomielteitä, olkaa hyvä ja painakaa numeroa 1 useita kertoja. Jos teillä on itsetunto-ongelmia, pyytäkää jotakuta painamaan numeroa 2. Jos teillä on useita persoonallisuuksia, painakaa numeroita 3,4,5 ja 6. Jos podette vainoharhaisuutta, me tiedämme kuka te olette ja mitä te tahdotte. Pitäkää vain puhelin auki, me jäljitämme puhelunne. Jos olette skitsofreeninen, kuunnelkaa tarkasti. Pieni ääni ilmoittaa teille, mitä numeroa teidän on painettava. Jos olette depressiivinen, on samantekevää, mitä numeroa painatte. Kukaan ei kuitenkaan vastaa.

Pakko ja pakko

Sikanautablogi kirjoitti muutama aika takaperin asevelvollisuuden olevan orjuutta. Nykyajan asevelvollisuushan ei ole mitenkään "pakollinen" siinä mielessä, että jokainen asepalvelusta välttelevä joko valitsee vaihtoehtoisen palveluksen tai vapautetaan siitäkin kokonaan. Väite "orjuudesta" on näin ollen aika heikolla pohjalla. Minä tiedän pahemman yhteiskunnallisen epäkohdan: verotuksen.

Aivan kuten asevelvollisuudessa, jokainen kansalainen on verovelvollinen. Mikä vielä pahempaa, tosin kuin max yhden vuoden asepalvelus, verovelvollisuus kestää koko aikuis ja eläkeiän. Mikä vielä tästäkin pahempaa, valtion verovelvollisuutta et voi paeta muutoin kuin muuttamalla ulkomaille (jossa sikäläinen verottaja jo odottelee) tai kuolemalla. Paitsi että kuolinpesätkin ovat verovelvollisia, joten verottajan käsi yltää vielä haudankin taakse. Näin ollen verovelvollisuus on valtion pakolla harjoittamaa tulonhankintaa, joka ei mitenkään eroa kiristämisestä tai varastamisesta.

Ihmettelen kuitenkin miksei sikanautablogi vastusta verotusta samankaltaisella kiihkolla kuin asevelvollisuutta, vaikka ylläoleva todistaa verotuksen kiistatta olevan paljon asevelvollisuutta pahempi sorron muoto.

Marraskuun draama

Kaikki alkoi jo oikeastaan monta vuotta sitten, kun ostin (käytetyn) auton, joka oli erään tuttavani mielestä merkiltään aivan paska. Syksyllä vaihdoin auton uudempaan ja tämä sama henkilö väitti tämänkin automerkin olevan paska. Lauantaina ostin uuden läppärin ja kun sama henkilö haukkui tämänkin ostokseni vääränmerkkiseksi, kuppi kupsahti nurin.

Kysyin häneltä niitä objektiivisia perusteluja, joiden mukaan tekemäni valinnat ovat huonoja. Totesin myös (ehkä hieman jyrkin sanakääntein) ettei niitä perusteluja taida löytyäkään, siis muita kuin pelkkä epämääräinen mututuntuma, joka kaiken lisäksi perustuu puhtaasti arvostelijan omaan makuun.

Mutta kuten tiedämme, besserwisser on aina oikeassa.

Ruoho on AINA vihreämpää aidan toisella puolella

Tyytyväisyys on erittäin outo käsite. Jos verrataan tämän päivän työtöntä kansalaista ja vuoden 1970 rikkaimpaan kymmenykseen kuulunutta kansalaista, nykypäivän työttömällä on käytössään tekniikkaa ja huvittelumahdollisuuksia, joista vuoden 1970 huippurikas ihminen ei voinut uneksiakaan. Tarkoittaako tämä siis sitä, että nykypäivän työtön olisi onnellisempi kuin huippurikas muutama vuosikymmen takaperin?

Ei välttämättä; jos nykypäivän työtön ja vuoden 1970 huippurikas saataisiin jotenkin vaihtamaan paikkaa keskenään, niin työtön saisi käsiinsä paljon rahaa ja korkeahkon yhteiskunnallisen aseman, mutta joutuisi luopumaan rakkaista pleikkareistaan, kymmenistä tv-kanavistaan jne. Menneisyyden rikas saisi tietysti käsiinsä paljon hienoja leluja, mutta joutuisi tavallisten tallaajien joukkoon. Tuskinpa kumpikaan olisi alkuinnostuksen jälkeen tyytyväinen muuttuneeseen asioiden tilaan.

Tyytyväisyys riippuu siis hyvin pitkälti vertailukohdista. Kun tietyt perustarpeet on tyydytetty, tyytyväisyyttä on hyvin vaikeata kasvattaa; yksinkertaisena vertauksena tuplasti isompi asunto, telkkari tai tulot eivät mitenkään automaattisesti tarkoita tuplaonnellisuutta. Jotkut lapsenmieliset uskovat kuitenkin asiantilan olevan automaattisesti näin, ja tämän oikeuden suon heille. Minun silmissäni he eivät kuitenkaan juuri eroa niistä tyypeistä, jotka väittävät että tuplasti isompi mulkku tarkoittaa että sellaisen omaava ihminen on naisen silmissä automaattisesti tuplasti parempi rakastaja.

Köyhän miehen valheenpaljastin

Haluatteko löytää helpon keinon selvittää puhuuko joku totta vai ei? Luultavasti haluatte, joten tässä se tulee:

Kysy epäilyksenalaiselta hänen syyllisyyttään mahdollisimman suoraan.

Koukku on siinä, että syytön ihminen kiistää syyllisyytensä jyrkästi ja luultavimmin vielä suuttuu kysyjälle, kun taas syytön pyrkii kiistämään syyllisyytensä todisteet.

-Kavalsitteko te yhdistyksen varoja?
-(syytön)En todellakaan! Kehtaat edes epäillä minua!
-(syyllinen)Kuka niin sanoo?

Amatööri-sherlockit muistakoot, ettei menetelmä ole mitenkään pomminvarma, vaan ainoastaan suuntaa-antava. Niin sanotussa "normaalissa elämässä" menetelmä toimii kuitenkin yllättävän hyvin.

Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin

Idols ja popstars. Ne antoivat meille Antti Tuiskun, mutta myös PMMP:n Tuisku olisi minun puolestani saanut jäädä vaikka syntymättä, mutta Paulan ja Miran tyttöduo on kokonaan omaa luokkaansa: veikkaan, että tästä maasta löytyy muitakin aikuisia miehiä, jotka kuuntelevat tyttöduoa heidän erinomaisen musiikkinsa vuoksi.

Vaikka "pariterapiaa" on naisten näkökulmaa peilaava biisi, niin voin tunnustaa että biisi kuvaa tämänpäiväistä vitutustani enemmän kuin hyvin.

Siperia opettaa - vai opettaako?

Kastematomiesten pääasiallinen ongelma on naisettomuus. Tästä voisi luontevasti päätellä ettei kastematomiehillä ole varaa nirsoiluun; naisen kuin naisen on kelvattava.

Tämän google-haun alta löytyvässä linkissä esitetty väittämä romutetaan perusteellisesti. Jos miehellä on varaa hylätä pelkän pärstäkertoimen perusteella 20-50% naisista (+muut vaatimukset päälle), naisettomuuden ei pitäisi olla mikään ihme. Tästä huolimatta nämä urpot inttävät ettei heillä ole naisten suhteen erityisiä vaatimuksia.

Toinen vastaava kummastelun aihe on baarikäyttäytyminen. Markkinaurpoblogeissa väitetään hyvännäköisten naisten toisinaan valittavan etteivät miehet uskalla lähestyä heitä, koska nämä pelkäävät joutuvansa torjutuiksi. Nyt kun paremmannäköiset naiset ovat yksikseen muiden pyöriessä rumempien kimpussa, luulisi kastematomiehillä olevan elämänsä tilaisuus. Ei. Nyt kastematomies sanoo ettei uskalla lähestyä sitä vapaata kaunista naista, kun tulee kuitenkin torjutuksi. Rumemman luo ei myöskään kannata mennä, koska hänen ympärillään on jokainen yrittämässä. Johtopäätös: jään kummassakin tapauksessa ilman naista.

Miten nuo voivat missään tai koskaan saada naista, kun väitteet ja käytös muuttuvat kulloinkin sellaiseksi, ettei mitään edes yritetä?

Yhdessä yössä supertähdeksi

Luin hiljakkoin erästä pellegigoloblogia, jossa käsiteltiin erään toisen markkinaurpoteoreetikon väittämiä kastematomiehistä. Eräs väittämistä kuului jotekin niin, että vaikka luuseriutta jatkuisi 30+ ikävuosiin asti, koulutetun ja työssäkäyvän luuserimiehen asetelmat muuttuvat ennen pitkää edullisemmiksi. Onneksi kukaan ei ole esittänyt väitettä minulle päin naamaa, sillä olisin joutunut menemään nurkan taakse ja..

-

-

-

-

-

-

-

-

-

AAAAAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAH
HAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAH
HAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAH
HAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAH
HAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAH
HAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAHHAH
HAHHAHHAHHAHHAHHAHHAAAAA...

Repeämään ylläkuvatulla tavalla suojassa väittäjän katseelta, jotten aiheuttaisi hänessä väkivallanpurkausta.

Minä väitän, että jos mies on todellakin pysynyt luuserina 30+ ikävuosiinsa asti, hän todennäköisesti pysyy luuserina myös jatkossa. Vaikka asetelma teoriassa kääntyisi luuserin hyväksi miten paljon tahansa, niin ei se käytännössä kovinkaan paljoa auta. Väite, että naiset alkavat jonkun tietyn rajapyykin jälkeen suosia sosiaalisesti kyvytöntä luuserimiestä on yhtä todennäköinen kuin aikaisemmin kuvaamani 15 vuotta minimipalkalla töitä tehneen sekatyömiehen valitseminen Nokian keskijohtoon. Vaikka ihme tapahtuisikin ja 30+ luuserimies alkaisi saada huomiota naisilta, niin toiset ovat kuitenkin keränneet kokemusta jo 15 vuotta, jotka ovat jääneet luuserilta kokonaan välistä.