Tyytyväisyys on erittäin outo käsite. Jos verrataan tämän päivän työtöntä kansalaista ja vuoden 1970 rikkaimpaan kymmenykseen kuulunutta kansalaista, nykypäivän työttömällä on käytössään tekniikkaa ja huvittelumahdollisuuksia, joista vuoden 1970 huippurikas ihminen ei voinut uneksiakaan. Tarkoittaako tämä siis sitä, että nykypäivän työtön olisi onnellisempi kuin huippurikas muutama vuosikymmen takaperin?
Ei välttämättä; jos nykypäivän työtön ja vuoden 1970 huippurikas saataisiin jotenkin vaihtamaan paikkaa keskenään, niin työtön saisi käsiinsä paljon rahaa ja korkeahkon yhteiskunnallisen aseman, mutta joutuisi luopumaan rakkaista pleikkareistaan, kymmenistä tv-kanavistaan jne. Menneisyyden rikas saisi tietysti käsiinsä paljon hienoja leluja, mutta joutuisi tavallisten tallaajien joukkoon. Tuskinpa kumpikaan olisi alkuinnostuksen jälkeen tyytyväinen muuttuneeseen asioiden tilaan.
Tyytyväisyys riippuu siis hyvin pitkälti vertailukohdista. Kun tietyt perustarpeet on tyydytetty, tyytyväisyyttä on hyvin vaikeata kasvattaa; yksinkertaisena vertauksena tuplasti isompi asunto, telkkari tai tulot eivät mitenkään automaattisesti tarkoita tuplaonnellisuutta. Jotkut lapsenmieliset uskovat kuitenkin asiantilan olevan automaattisesti näin, ja tämän oikeuden suon heille. Minun silmissäni he eivät kuitenkaan juuri eroa niistä tyypeistä, jotka väittävät että tuplasti isompi mulkku tarkoittaa että sellaisen omaava ihminen on naisen silmissä automaattisesti tuplasti parempi rakastaja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kuka on loppujen lopuksi tyytyväinen? Siis yhtään mihinkään? Toisalta kyllä minä henkilökohtaisesti mielummin olen köyhä ja onnellinen kuin rikas ja surullinen. Olen eläny molemmat vaihtoehdot.
Loppujen lopuksi raha on vain väline, ei tavoite. En minäkään usko rikkaiden tai hyvin toimeentulevien tyytyvän pelkkään rahaan.
Lähetä kommentti