Selvästi hyvä päivä - hyvästi selvä päivä

Pitäkää tunkkinne

Yritykseni hakea erään pankkiryhmittymän luottokorttia sai taas kerran vittumaisen lopun. Yritys ei suinkaan ollut ensimmäinen, vaan peräti neljäs tulokseton kerta. Todennäköisesti myös viimeinen.

Viimeisimmässä hakemuksessa olin jo tietääkseni täyttänyt kaikki luotolliseen tiliin vaaditut ehdot (yli ½ vuotta töissä, ei kupruja, ei luottohäiriömerkintää), mutta pankki lähettikin täsmennyspyynnön työsopimustani koskien. Lähetin sen ja lisäsin mukaan vielä käsinkirjoitetun lappusen, jossa pyysin selvennystä mahdollisen kielteisen päätöksen syistä, sillä onhan nyt aivan vitun järjetöntä lähtellä hakemuksia pelkästä hakemisen ilosta.

Viikko tai pari kirjeen postittamisesta KIELTEINEN päätös tuli, joka ei kyllä sinänsä enään yllättänyt. Olin vain äimänä pankin väittäessä ettei kielteistä päätöstä voi perustella, koska SYITÄ EI VOI YKSILÖIDÄ.

Mitä perkeleeen saatanan helvettiä?

Ei voida yksilöidä??!!?!?

Kristallipallostako ne arvioivat ihmisten luottokelpoisuuden?!??!?! Tuolla tavalla perustellen myönteistäkään päätöstä ei voida perustella mitenkään, jos päätökseen vaikuttavia tekijöitä ei muka voida yksilöidä.

Päätin mielessäni, että haistakaa pitkä ja haiseva kanootinmuotoinen vittu. Onneksi olen sentään terveen pankkiryhmittymän jäsen, joten voin hakea luotollisen tilin sieitä ja unohtaa tuollaiset kusetuspankit.

Tuotteliaisuuden suhteellisuus

Jos kaikki maailmassa julkaistavat uutuusjulkaisut voitaisiin asettaa jonoon, tämä jono pitenisi 140km tunnissa, eli 38,9 metriä sekunnissa. Jos oletetaan että kaikesta julkaistusta tekstistä 99,9% on puhdasta roskaa, laadukkaiden julkaisujen määrä kasvaisi silti 39 senttimetriä sekunnissa, eli noin 140 metriä tunnissa. Vaikka roskaksi oletettaisiin 99,999% kaikesta tuotetusta tekstistä, tiedon kasvunopeus on silti aivan liian suuri yhden ihmisen sisäistettäväksi. Yhdessä sekunnissa ihminen ei ehdi lukea edes kolmea riviä tekstiä. Kirjoittamisessa tahti on vielä hitaampi, sillä paraskaan kymmensormijärjestelmän hallitsija ei ehdi tuottamaan kuin 5 merkkiä sekunnissa, virheenkorjaus ja oikoluku huomioonottaen.

Vaikka samassa kirjoittajassa yhdistyisi maailman nopein ja laadukkain kirjoittaja (mikä on täysin mahdoton yhtälö), tämän osuus kokonaisuudesta on silti niin pieni, ettei sitä oikeastaan kannata edes mainita. Sama pätee lukemisessakin, sillä vaikka maailman aktiivisin lukija onnistuisi jotenkin saamaan käsiinsä vain laadukkaita julkaisuja, hänen tietomääränsä ei voi koskaan nousta mihinkään mainittavaan osaan kaikesta saatavilla olevasta laadukkaasta tiedosta.

Tämä ei suinkaan ole tietämättömyyden puolustuspuhe, eli jos joku luulee minun kannattavan täydellistä eristäytymistä saatavilla olevasta tiedosta, hän on väärässä. Tarkoituksenani on vain arvostella niitä, jotka uskovat olevansa kaikkien mahdollisten elämän alueiden erikoisasiantuntijoita, tai jotka kuvittelevat oman tuotteliaisuutensa jotenkin edesauttavan hänen uskottavuuttaan kirjoittajana.

Vieläkin naurettavampaa on, että tuotteliaat ihmiset tottuvat muodostamaan mielipiteitä pinnallisenkin tiedon perusteella, eikä sanapari ”en tiedä” sisälly heidän käsiteluetteloonsa. Jos heiltä kysyy ”kertokaa USA:n ja Meksikon välisestä kauppapolitiikasta” tai ”mitkä olivat pääasialliset syyt Saksan häviöön länsirintamalla ensimmäisessä maailmansodassa”, todennäköisesti he innostuvat esitelmöimään aiheesta pitkään, vaikka heidän todelliset tietonsa perustuisivat yläasteen historiankirjaan tai kaksi vuotta sitten luettuun lehtiartikkeliin.

Repslol

Jos globaalit pariutumismarkkinat (todella) avautuisivat, suomalaiset naiset joutuisivat armottomaan kilpailutilanteeseen. Kilpailusta olisi vaikea selvitä voittajana siivoavia, sekstaavia ja ruokaa laittavia thai-naisia vastaan.

Miten suu pannaan, kun thaimisut huomaavat koko maailman miesten olevan kiinnostuneita heistä ja he pistävät kansainvälisen ”tarjouskilpailun” pystyyn? Luultavasti he olisivat hyvin lyhyessä ajassa seksituristeille yhtä saavuttamattomia kuin suomalaismisut.

Nolo juttu

Tositapaus: Tämä tarina voitti australialaisen radioaseman "nolo kokemus" - palkinnon. Australiassa radioasema maksaa palkkioita (1000-5000 dollaria) soittajille heidän noloimmista kokemuksistaan. Tämä kokemus palkittiin maksimisummalla eli 5000 aussidollarilla:


"Minulla oli sovittu tapaaminen gynekologin vastaanotolle loppuviikosta.

Aikaisin aamulla sain soiton tohtorin vastaanotolta ja minulle kerrottiin, että aikani voitaisiin siirtää siksi aamuksi kello 9:30. Olin tehnyt aamiaiset ja valmistanut lapset kouluun, kun kello oli jo 8:45. Matka vastaanotolle kestää n. 35 minuuttia, joten minulla ei ollut juurikaan luppoaikaa.

Kuten suurin osa naisista, minäkin kiinnitän erityistä huomiota hygieniaan ja siisteyteen ennen tällaista käyntiä. Joten kiirehdin yläkertaan, riisuuduin, kastelin pesusienen, joka oli lähinna ammetta ja pesin "ko. alueen" varmistaakseni, että se oli "esittelykunnossa". Heitin pesusienen pyykkikoriin, puin päälleni ja hurjastelin autollani vastaanotolle.

Olin odotushuoneessa vain muutaman minuutin kun minut jo kutsuttiin sisälle. Toimenpiteen tuntien, kuten uskon kaikkien naisten tuntevan, hyppäsin toimenpidepöydälle ja katselin huoneen toista seinää ja kuvittelin olevani Pariisissa tai aivan muualla miljoonien kilometrien päässä.

Yllätyin hiukan kun tohtori sanoi "jahas, sitä on siistitty paikkoja oikein erityisellä huolella", mutta en vastannut mitään. Kun aikani oli ohi, huokaisin helpotuksesta ja lähdin kotiin. Loppupäivä sujui normaalisti - shoppailua, siivousta, kokkailua jne.

Koulun jälkeen kuusivuotias tyttäreni leikki itsekseen ja huusi minulle kylpyhuoneesta:

- "Äiti, missä mun pesusieni on?"
Käskin hänen ottamaan uuden seinäkaapista. Hän vastasi:
- "Ei! Tarvitsen sen mikä oli ammeessani, siinä on kaikki minun glitterit ja kimalteet!"

Hyvät aikomukset