Maksimaalinen konekirjoitusnopeus on 300 merkkiä minuutissa ja koska yhdessä sanassa on noin 6 merkkiä, kirjoittaja kirjoittaisi tunnissa 3000 sanaa. Oletetaan nyt kirjoittajan olevan sen verran tärähtänyttä sorttia, että hän haluaa kirjoittaa maksimaalisen ajan.
Vuorokaudessa on 24 tuntia, mutta jos kirjoittaja on keskivertoihminen, hän nukkuu 8 tuntia päivässä. Koska kukaan ei pärjää pitkään syömättä, juomatta, kusematta ja paskantamatta (miksei aikaa voisi käyttää hieman myös peseytymiseen ja rentoutumiseen), näihin askareisiin pitää uhrata ehkä 2 tuntia päivässä. Tärähtänyt kirjoittajamme siis kirjoittaa noin 14 tuntia päivässä.
Tuloksia voitaisiin mitata vaikkapa laajan romaanin sanamäärällä; kun laajassa romaanissa on noin 100000 sanaa, noin nopea kirjoittaja kirjoittaisi sellaisen vähän yli kahdessa päivässä. Jos oletetaan kirjoittajan olevan hieman realistisempi (mutta silti yliluonnollinen) tapaus ja kirjoittaja kirjoittaisi vain 8 tuntia päivässä, hän kirjoittaisi laajan romaaniin vaadittavan tekstimäärän vain hieman yli neljässä päivässä.
Erästä harvinaista sairautta lukuunottamatta tuollaista kirjoittajaa tuskin olisi. Mutta VAIKKA olisikin, voitaisiinko mitenkään ajatella etteikö suurin osa hänen teksteistään olisi objektiivisesti tarkasteltuna puhdasta paskaa?
Tuskinpa vain. Määrän lisääntyminen kun tapahtuu laadun kustannuksella, eli ajatukset joko 'standardisoituvat' (suomeksi sanottuna samat ajatuskuviot toistuvat kerta toisensa jälkeen) tai sitten sisältävät pelkkää tyhjää tajunnanvirtaa, josta ei ota selvää se kuuluisa erkkikään. Stephen King (jota voidaan hyvällä syyllä sanoa tuotteliaaksi kirjoittajaksi) sanoi joskus että kaikesta tuotetusta tekstistä pitää pudottaa 10% pois.
Joskus ruikutetaan myös muodon tärkeydestä, mutta siitä lisää hieman myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti