Kulttuuri oli ennen huonompaa

Muoto ennen sisältöä.

Tuo on teknofriikin ohjenuora. Teknofriikit ovat ikuisia lapsia, jotka eivät kasva koskaan aikuisiksi. Tämä näkyy eräänlaisena koko loppuelämän kestävänä teini-ikänä, jonka oireisiin kuuluu kaiken jännittävän silmäkarkin ihailu, sekä vastakkaisten mielipiteiden halveksunta.

Kun teknofriikki menee elokuviin, häntä kiinnostaa pääasiassa kaikki jännät uudet efektit, ei niinkään itse elokuva. Tästä syystä teknofriikin elokuva-arvostelut erottuvat helposti normaaleiden ihmisten arvosteluista. Normaalit arvostelijat harvemmin kehuvat jotain digitaalisesti luotua kissaa, mutta teknofriikistä tämä on nähtävästi paljon jännittävämpää kuin mikään muu.

Vanhat elokuvat ovat teknofriikeille luonnollisesti täyttä paskaa. Teknofriikki perustelee tätä sillä vertauksella, ettei kukaan tämän päivän ihminen haluaisi 50-luvun telkkaria, kun nykyaikainen on niin paljon parempi vanhaan romuun verrattuna.

Vertaus ei toimi.

Elokuva itsessään on muuttunut niin vähän, etteivät Alfred Hitchcockin elokuvat eroa perusteiltaan tämän päivän elokuvista kovin paljoa. Nykypäivänä voidaan kyllä luoda kaikenlaisia huikeita kamera-ajoja ja tietokonetrikkejä jotka olivat mahdottomia 50-luvulla, mutta siltikin ne ovat pelkkä kuorrute, eivätkä itse sisältö. Pelkistä erikoistehoisteista koostuvaa elokuvaa ei halua katsoa kukaan, olivatpa itse tehosteet kuinka näyttäviä tahansa. Aina välillä joku elokuva, kuten matrix, yhdistää onnistuneesti tehosteet ja sisällön, muttei tämäkään resepti ikuisesti kestä. Ja matrixin jatko-osat todistivat tämän.

Tässä vaiheessa teknofriikki alkaa repiä tukkaa päästään ja ulvoo ettei mitään nykypäivän keskivertoelokuvaa voi mitenkään verrata entisajan huippuelokuvaan, sillä suurin osa entisajan elokuvista oli huonoja. Arvaan tänä vuonna ilmestyvän viisitoista menestyksekkääksi luokiteltua elokuvaa, kun vuonna 1959 niitä ilmestyi ehkä yksi tai kaksi. Hah haa, sanoo teknofriikki, nykypäivänä siis tehdään parempia elokuvia. Ehkäpä niinkin, mutta teknofriikki unohtaa autuaasti sen tosiasian, että tänä päivänä tuotetaan kymmeniä tai satoja kertoja enemmän elokuvia kuin puoli vuosisataa takaperin. Koska elokuvat ovat nyt jokaisen ulottuvilla, ja elokuvia tuotetaan enemmän, ei ihme että "parempia" elokuvia on tarjolla enemmän.

Mutta niin on myös huonoja elokuvia. Aiemmin jo yksin filmin kalleus piti pahimmat tunarit poissa linssin takaa. Jos huippuelokuvia oli vähemmän, niin oli myös totaalisia mahalaskujakin. Nykypäivänä elokuvanteon suhteellinen helppous helpottaa lupaavien ohjaajien alkavaa uraa, mikä on nykykäytännön paras piirre. Sen vastapainona ilmestyy puolestaan valtavia määriä suoranaista roskaa, jota ei ikinä saisi julkaista. Kellokäyrän molemmissa päissä tapahtuu siis kasvua.

Nykypäivän keskivertoelokuva on kiistattomasti parempi isoisäänsä verrattuna, jos tutkaillaan pelkkiä efektejä sekä kuvanlaatua ynnä muita vastaavia tärkeitä, mutta loppujen lopuksi sivuroolia näytteleviä seikkoja. Sisällöllisesti katsoen ero ei kuitenkaan ole niin selvä. Parhaiten tämä näkyy, kun verrataan asioita joissa pelkkä sisältö ratkaisee, eikä mikään visuaalinen silmälume. Vai pystyykö teknofriikki jotenkin erottamaan Mozartin sinfonioita tämän päivän vastaavia sinfonioita säveltävästä muusikosta?