Viholliseni vihollinen on minunkin viholliseni

Libertaristit (tai liberaalit, whatever) eivät koskaan tuota pettymystä. Pelkästään kuuklaamalla sanat ”olen libertaristi” saa nähtäväkseen tuotoksia, jotka saavat Freudin hykertelemään haudassaan.

Libertaristien päävihollinen on ”kollektivisteiksi” nimitetty ihmisryhmä jota kukaan ei ole nähnyt tai tavannut, mutta silti tämä ihmisryhmä on vastuussa kaikesta maailmassa esiintyvästä pahasta. Kollektivistit luovat kaltaisilleen tarkoitettuja tyhmiä lakeja, joita myös ”valistuneet yksilöt” pakotetaan noudattamaan. Peruslibertaristit uskovat että jokaisella pitää olla oikeus tehdä omalla maallaan/omaisuudellaan/terveydellään/whatever mitä haluaa. Tosi libertaristit pistävät vielä paremmaksi sanomalla että jokaisen kansalaisen pitäisi saada itse säätää omat lakinsa.

Tähän saatetaan nyt sanoa ettei libertaristeja ole vain yhtä sorttia, ja lisätä kuvaamieni libertaristien edustavan aatteen ääripäätä. Vastavetona voi sanoa kommunistejakin olleen useita sortteja (leninistit, marxilaiset, stalinistit, trotskilaiset, whatever), mutta paska on silti samaa, vaikka lahjapaperi ympärillä vaihtuukin.

Vaalitkin ovat mielenkiintoinen tapahtuma, nimittäin libertaristisesta vinkkelistä katsottuna. Normaali käsitys vaaleista kuuluu: Ihmiset asettuvat ehdolle vaaleissa ja esittävät mielipiteitä, joiden he toivovat houkuttavan äänestäjiä. Jos ehdokas kiinnostaa ihmisiä tarpeeksi ja hän saa tarpeeksi ääniä, hänet valitaan. Libertaristit sen sijaan ajattelevat näin: Yksittäisen ihmisen (siis valistuneen yksilön) mielipiteellä tai äänellä ei ole mitään vaikutusta mihinkään, joten on samantekevää asettuuko hän ehdolle tai äänestääkö hän vai ei.

Vaikuttaa siltä, että libertaristien vaaleissa äänestäjät eivät ole mitään ”valistuneita yksilöitä”, vaan laumasieluisia kollektivisteja. Tästä voidaan ilmeisesti päätellä etteivät kollektivistien ehdokkaatkaan ole mitään valistuneita yksilöitä, vaan tyyppejä jotka toiset kollektivistit asettivat ehdokkaiksi ja jotka sitten tulivat sattumalta valituiksi.

Minulle tuleekin aina lievästi surrealistinen olo, kun kuuntelen libertaristien valittamista heidän ”valistuneiden yksilöidensä” vähäisestä kannatuspohjasta ja olemattomasta vaalimenestyksestä.