Itku pitkästä ilosta

Jäinpä eräänä päivänä katselemaan eräänlaista tiedeohjelmaa kesken kanavasurffauksen. Ohjelmassa käsiteltiin darraa, eli kankkusta, eli kanuunaa, joka tunnetusti tekee juopottelun jälkeisestä päivästä helvettiä. Ideana oli testata miten tämän seuraavan aamun olotilan voisi ennaltaehkäistä. Testattavana oli kolme lääkettä, kebab-annos + ½ litraa maitoa, illan aikana suoritettu ei-alkoholipitoinen nestetankkaus, sekä aspiriinipilleri. Kaikkien pitäisi kuulemma jo erikseen ennaltaehkäistä krapula, kunhan ne vain nautittaisiin ennen juomisen aloittamista. Juontaja aikoi itse alkaa koekaniiniksi.

Ensimmäinen spontaani repeämiseni tapahtui kun juontaja marssi baariin ja ilmoitti reteästi aikovansa nauttia peräti kahdeksan (8) pitkää tuoppia. Mietin ääneen nauraessani että ei vittu, eihän aikuinen mies pääse tuollaisesta määrästä kuin vasta hieman oikean maun tuntumaan. Aamulla juontaja sitten siristeli silmiään peilin edessä ja selitti antavansa kankkuselleen 8 pistettä kymmenestä mahdollisesta. Tässä vaiheessa tapahtui spontaani repeäminen nro 2, kun aloin miettiä juontajan juomaa määrää, juontajan olemusta ja koko hänen asteikkoaan.

Jos minä määrittelisin krapula-asteikon välillä 1-10, numero 1 tarkoittaisi "ei lainkaan krapulaa, tai korkeintaan hieman lievää huimausta sängystä noustessa", numero 9 tarkoittaisi "niin paha olo että pelkää kuolevansa" ja numero 10 "muuten sama kuin 9, mutta potilas pelkää ettei ehkä kuolekaan." Numero 8 olisi tällä asteikolla olotila, jossa edellisillan iloinen juomaveikko makaa sängynpohjalla hipi hiljaa täysin kalpeana, samalla kun hänen yliherkät aistinsa tulkitsevat perhosten siiveniskut mattojen tamppausta muistuttavaksi paukkeeksi ja katossa pörisevän kärpäsen surinan kokonaiseksi päällehyökkääväksi syöksypommittajalaivueeksi. Numero 5 olisi yleinen huono olo, jossa voileipä ja juoma pysyvät juuri ja juuri sisällä.

Eli se juontajan 'tieteellisestä' krapula-asteikosta. Ihan numero kasin krapulaa en ole elämässäni sairastanut, mutta sanotaan pahimman olotilan olleen ainakin seiska. Kolmelta yöllä baarista kotiin (kiitos kysymästä, aloittelin seitsemältä illalla ja join koko ajan sekaisin kaikkea mahdollista), aamulla herään yhdeksän aikaan jyskyttävään päänsärkyyn joka on niin paha, ettei vessaankaan ollut menemistä kuin konttaamalla. Puhuttuani puoli tuntia norjaa vessanpytylle, jäin voimien puuttuessa makailemaan viileälle kylppärinlattialle. Katselin kun kirkkaat tanssivat valopisteet pomppivat näkökentässäni, siis niinä hetkinä kun uskalisin käyttää silmiäni auki. Nukkumisesta ei puhettakaan. Olotilaa kesti piiiiiiiiiiitkälle iltapäivään, ennen kuin olo helpottui sen verran, että sain syötyä yhden pikkuruisen voileivän. Vasta illalla kymmenen uutisten aikaan aloin olla siinä olotilassa, että uskalsin sytyttää päivän ensimmäisen savukkeen. Myöhemmin otin opikseni, enkä ole enää koskaan kokenut moista olotilaa. Pahimmat nykykankkuset viimeisen viiden vuoden ajalta ovat olleet korkeintaan vitosen luokkaa.

Liskojen öitä pidin pitkään pelkkinä legendoina, koska ensimmäistä sellaista sain odotella pitkälle parikymppiseksi. Eikä sekään nyt mitään kovin kauheaa ollut, unessa vilisi lähinnä puhuvia eläimiä ja vastaavia, joita kyllä saattaa nähdä tavallisinakin öinä. Olen kyllä nähnyt omin silmin niitä pitkälle alkoholisoituneita tyyppejä, jotka näkivät vielä kaksi päivää ryyppäämisensä loputtua aivan kummallisia asioita. Eräs tapaus oli, kun jätkä hyökkäsi pöydällä olleen tyhjän sipsipussin päälle väittäen sen olevan krokotiili. Aikansa tätä nyrkillä taottuaan hän repäisi pussista irti kulman ja esitteli sitä kaikille krokotiilinhampaana. Kaveri tuli kyllä tolkkuihinsa myöhemmin. Sama mies jäi erään putkensa jälkeen puhallusratsiassa kiinni, puhalsi vaatimattomat kaksi promillea. Koomiseksi tilanteen teki se, että hän luuli olevansa selvä, koska oli lopettanut juopottelun omien sanojensa mukaan 'hyvissä ajoin.' Uskokoon ken tahtoo..

Niin, juontajan testaamista lääkkeistä aspiriinipilleri toimi parhaiten. Uskokoon senkin kuka haluaa.