Jostain urpouden syvimmistä syöveristä on saanut alkunsa teoria, joka korostaa elämän optimointia. Toki optimointi on joissain tilanteissa hyvä asia (huvin/hyödyn/taloudellisuuden yhdistämisessä), mutta minun nähdäkseni "optimaalinen elämä" vaatisi täyden mahdollisen informaation olemassaoloa joka ikinen hetki. Kaikessa typeryydessään idea tuo mieleen aiemmin kuvaamani supersaiturit, jotka pihistelevät koko elämänsä ajan rahaa vain siksi, että se tuottaa heille jonkinlaista perverssiä tyydytystä. (Jos kuluttamatta jättäminen tuottaa noin suurta tyydytystä, niin munkin tai sosiaalityöntekijän ammatti sopisi heille täydellisesti.) Aikatauluttaja/optimoijalle bussista myöhästyminen on samanlainen katastrofi kuin saiturin ikkunaostos, jonka hän huomaa hetken päästä olevan toisessa liikkeessä tarjouksessa. Päivä on molemmissa tapauksissa pilalla.
Vaikka penni onkin satasen alku, en viitsi tuhlata kallisarvoista elämääni pennien laskemiseen. Jos myöhästyn bussista, käytän sen tilaisuutena nauttia päivästä ja havainnoida ympäristöä. Toisin sanoen, olen spontaani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti