Simpsonit oli joskus loistava sarja. Ensimmäinen kausi oli surkea niin juonen kuin piirrosjälkien osalta, mutta sitten seurasi 15 kautta, jota voi kutsua puhtaalla omatunnolla sarjan kulta-ajaksi. Kriittisemmät sielut laittavat kulta-ajan rajan jonnekin kymmenen kauden paikkeille, mikä on myös ymmärrettävä näkökanta. Itse luulen kausien 11-15 huonontuneen hissukseen niin, että noin 16 kaudesta eteenpäin sarjan henki alkoi olla hukassa ja kaikki hyvät ideat jo kertaalleen kierrätetty.
Varsinainen mahalasku seurasi minun kohdallani, kun sattumalta katsoin ns. spesiaalijaksoja. Ohjelmassa vierailleet tähdet ylistivät kuinka nerokas sarja Simpsonit ovat, kuinka he rakastavat Simsponeita enemmän kuin omaa äitiään jne. Eikä tämä ylistys rajoittunut pelkästään julkkisvieraisiin, vaan sama vaiva tuntui tarttuneen myös sarjan käsikirjoittajiin. Tämäkin on hyvin inhimillistä: kukapa nyt omaa työtään haluaisi vihata.
Ainoa spesiaalijaksoista mieleen jäänyt erikoisempi seikka oli Fat Tonyn ääni: luulin pitkään jonkun sarjan vakioääninäyttelijän tuottavan hahmon äänen, mutta yllätyksekseni ääni kuuluukin Joe Mantegnalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti