Ilta-sanomat tietää kertoa ettei mökkinsä pihamaalla pitäisi oleilla alasti, mikäli naapurimökit sijaitsevat kovin lähellä. Laissa ei mitenkään kielletä alastomana oloa omalla mökillään, mutta mökkiläinen ei voi kieltää naapurimökin asukasta tuijottamasta. Naapurimökkiläinen ei kuitenkaan saa kiikaroida nakuilevia naapureitaan.
Mikä tässä nyt on se ongelma?
Jos ihminen haluaa nakuilla omalla pihallaan, hän tietää voivansa joutua "salakatselun" uhriksi. Vastaavasti jos naapurimökki on esimerkiksi 100m päässä, alastomista ihmisistä tuskin erottaa kovin tarkkoja yksityiskohtia. Jos naapurimökin friikki haluaa kiikaroida toisia alastomia mökkiläisiä, hän tuskin pitää suurta melua asiasta.
Varmasti suomesta kuitenkin löytyy niitä urpoja jotka soittavat poliisille mökkinaapureidensa häiritsevästä nakuilusta, vaikka nämä alastomat ihmiset olisivat pelkkä piste horisontissa.
torstai 26. heinäkuuta 2012
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Klassikko
Eilen illalla ovellamme käväisi joku pervertikko kyselemässä tv-lupia. Käytiin seuraava keskustelu:
-Iltaa. Televisiolupa-tarkastusta olen tekemässä.Viitsivätkin häiritä tuolla tavoin ihmisten rauhaa.
-Minulla ei ole televisiolupaa, joten sitä ei tarvitse myöskään tarkastaa. Kiitos ja hyvästi.
Tunnisteet:
Kusipäät
keskiviikko 4. huhtikuuta 2012
Miksi työttömät eivät halua töihin?
CASE: EI MAHDOTONTA, MUTTA HULLUANyt kun itsekin olen jäämässä työttömäksi, aion varoa etten kelpuuta muita kuin vähintään kuukauden kestäviä työsuhteita. Onnekseni työttömyyskassan nollaamiseen vaadittavat 34 viikkoa tulivat sopivasti täyteen (+1 viikko ekstraa), joten tarpeen vaatiessa voin odotella vaikka 2 vuotta. En tietenkään aio maata koko aikaa kotonani, vaan ellei sopivia hommia löydy, lähden jollekin kurssille tai keksin jotain muuta sopivaa tekemistä.
Jos työtön (ansiosidonnaisella päivärahalla elävä) tekee työtä, vaikkapa kirjoittaa maksullisen jutun lehteen 1-2 päivän aikana ja saa siitä palkkaa 100€, tapahtuu seuravaa:
1) Työttömyyskassa vähentää seuraavassa maksatuksessa 50€ pois eli puolet po. palkan määrästä.
2) Verottaja tulkitsee po. palkan sivutuloksi ja antaa koko palkalle (100€) sivutuloprosentiksi esim. 40% + sotu- ja eläkemaksut (yht. n. 6,5%)-> Tällöin verottaja ottaa 46,5% eli 46,50€ tuosta 100€:n palkasta.
Kun edellä olevat huomioidaan, työtön saa 100€:n työstä itselleen 100-50-46.50 = 3,50€ käteen.
Kun tällaisesta tilapäisestä työstä palkka maksetaan seuraavan kuun lopussa ja työttömyyskorvauksen maksu kuun 15. päivänä, tapahtuu seuraavaa:
1) 15. pvnä työttömältä peritään 50€ pois päivärahasta työttömyyskassaan JA
2) 31. pvnä hänelle maksetaan se käteenjäävä palkka 3,50€.
Tietenkin hän on kirjannut työttömyyskassan lomakkeeseen "työssäolon" niille päiville, jolloin lehtijutun sorvasi ja muihin päiviin "työtön". Hänen on toimitettava tieto tästä työpäivästä ja palkkakuitti palkanmaksusta sekä jutun todellisesta julkaisupäivästä työttömyyskassalle. Valvonta pelaa!
Tämän helvetillisen paperisodan kesto on 6-8 viikkoa, siihen puuttuu useampi viranomainen, paljon kopioita otetaan ja postitetaan ja lopputulos on seuraava:
SUMMA SUMMARUM:
Työtön teki 100€:n työn. Muut veivät siitä 96,50€ ja työtön itse sai 3,50€ lisää pussinsa pohjalle.
Tekemällä homman tämä yksilö ylläpitää ihan muita 96,50€:lla eli katselee katsomosta, kun byrokratia tulee jaolle, ja lopuksi hän ottaa vastaan haukut, "miksei työ maistu"?!
Tunnisteet:
Verdammt,
Yhteiskunta
torstai 16. helmikuuta 2012
Myöntäkää jo: parempi voitti.
Mikälie Harja Lahonen päättää presidenttikautensa. Häntä aattellisesti lähinnä olevan henkilön vaalitappio ottaa joillakin lujille:
Niinistöä äänestävä väestönosa ajoi mitä todennäköisimmin lämmitetyssä kaupunkimaasturissa äänestyspaikalle kun taas osa Haaviston kävelyä ja julkisia suosivista äänestäjistä ei halunnut vaihtaa lämminverisyyttään äänestyslappuunEhkä kaikkien aikojen naurettavin selitys puunhalaajan vaalitappiolle. Näin se vain on. Pakko olla. Pakko.
Tunnisteet:
Yhteiskunta
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
:) ;)
Luen erästä blogia jonka sisältö on silkkaa rautaa, mutta se kommenttiosasto. Voi apinankulli vieköön. Ylläpitäjän itsensä kommentit näyttävät jokseenkin tältä:
Mikä minä olen toisten blogeja tuomitsemaan, mutta en vain pääse siitä että tuollaista kommentointia on jotenkin vain helvetin raskas lukea. Persoonallinen tuo on, mutta silti. Ja. :) Ne. :) Saatanan. :) Hymiöt. ;) Onko niitä oikeasti pakko tunkea joka vitun väliin?!?
Iltaa, söpöliini :)
Esitän että asiassa siirrytään jonkinlaiseen tukiopetusmenettelyyn. :)
Iltaa, Reiska :)
Eihän sillä väliä jos lapsesi ei osaa kertolaskua. ;) Onneksi moisen voi oppia, olen henkilökohtaisesti siitä elävä (?) esimerkki. Ja kun tiedät puutteesi, niin silloin olet jo eväät onnistumiseen ovat olemassa (näin muuten sen yhden tukiopetusgurun telkkarissa). :)
Iltaa, enkeli :)
Tuolla tavallahan sen juuri ajattelin ! :)
Mikä minä olen toisten blogeja tuomitsemaan, mutta en vain pääse siitä että tuollaista kommentointia on jotenkin vain helvetin raskas lukea. Persoonallinen tuo on, mutta silti. Ja. :) Ne. :) Saatanan. :) Hymiöt. ;) Onko niitä oikeasti pakko tunkea joka vitun väliin?!?
perjantai 11. marraskuuta 2011
Olen kyllästynyt.
Luen blogia jossa valitetaan halvoista vaatekaupoista, jotka kehtaavat vaatia asiakkailtaan vaatteiden palauttamista hyllyyn sovituksen jälkeen. Paremmat kaupat ovat pienempiä ja niiden myyjät laittavat vaatteet asiakkaan puolesta takaisin hyllyyn, mutta voih. Nämä ovat kalliimpia, joten blogaaja ei halua asioida näissä paremmissa kaupoissa, vaan huonopien (halvempien) kauppojen pitää parantaa palvelutasoaan parempien tasolle.
Luen blogia jossa valitetaan miten väärin on, kun asiakasta vaaditaan avaamaan reppunsa kassalla. Kysymyksessä on törkeä yksityisyyden loukkaus, sillä asiakashan voi olla tulossa vaikka pornokaupasta ja hänen reppunsa on täynnä dildoja. Blogaaja tietää että isompien kauppojen eteisessä on säilytyslokerot, mutta hän ei käytä niitä. Asiakas on kuningas.
Luen blogia jossa valitetaan ettei työnantaja saa tehdä työntekijälleen huumetestiä. Työnantajalle ei kuulu se mitä työntekijä tekee vapaa-aikanaan. Testin tulos voi kaiken lisäksi olla väärä. Kaiken lisäksi testit ovat laittomia. Huumeidenkäyttökin on laitonta, mutta se ei blogaajaamme haittaa.
Luen blogia jossa valitetaan miten väärin on, kun asiakasta vaaditaan avaamaan reppunsa kassalla. Kysymyksessä on törkeä yksityisyyden loukkaus, sillä asiakashan voi olla tulossa vaikka pornokaupasta ja hänen reppunsa on täynnä dildoja. Blogaaja tietää että isompien kauppojen eteisessä on säilytyslokerot, mutta hän ei käytä niitä. Asiakas on kuningas.
Luen blogia jossa valitetaan ettei työnantaja saa tehdä työntekijälleen huumetestiä. Työnantajalle ei kuulu se mitä työntekijä tekee vapaa-aikanaan. Testin tulos voi kaiken lisäksi olla väärä. Kaiken lisäksi testit ovat laittomia. Huumeidenkäyttökin on laitonta, mutta se ei blogaajaamme haittaa.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
lauantai 29. lokakuuta 2011
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Havainnollistava esimerkki miesten kyvystä tulkita naisten viestintää
I once had a cute female in my bed. Said she was cold. So...I gave her another blanket.
Not one of my most shining moments.
Näkökulmasta riippuen tämä on joko huvittavaa tai järkyttävää.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Toimintamme oikeutus perustuu johonkin, emme vain tiedä mihin
Sirelius luonnehtii kuluttajariitalautakunnan tuoretta päätöstä "pettymykseksi". Hänen mielestään yksityisten parkkiyhtiöiden tulisi nauttia samoista valtuuksista kuin julkisoikeudellista valtaa käyttävät viranomaiset.
"Jos meidän työmme rinnastetaan kunnalliseen pysäköintiin, niin onhan tämä epäoikeudenmukainen tilanne. Miksi toisella osapuolella on tämä oikeus jossa laki velvoittaa autoilijaa maksamaan viulut, ja meillä ei?"
Sireliuksen mukaan parkkifirmojen kantama todistustaakka saattaa johtaa erilaisiin lieveilmiöihin.
"Tämä tilanne antaa mahdollisuuden valehteluun. Ei missään muualla voi ostaa kahdellakympillä ruokaa ja panna lisäksi ilmaista suklaapatukkaa taskuun. Täytyy nähdä kokonaisuus, mikään ei ole ilmaista vaan kaikesta täytyy maksaa."
Aika omituista. Parkkifirman johtaja valittaa valehtelusta ja ilmaisuudesta, mutta samalla nimen omaan haluaa, että hänen firmalleen auton kuljettajan selvittäminen olisi ilmasta eli että jos joku muu on ajanut autoa, niin auton haltija joutuisi selvittämään heille saatuaan yksityisen pysäköintifirman maksun, että kuka autoa ajoi, jos kuski ei suoritakaan ikkunaan saamaansa maksua.
Ja omituisesti nämä kannat muuttuvat koko ajan sen mukaan, mikä on parkkifirmoille itselleen eduksi. Nämä parkkifirmat ovat koko ajan vedonneetkin siihen, että kyse nimen omaan ei ole samasta asiasta kuin kunnallinen pysäköintivalvonta, vaan että asiakas tekee sopimuksen pysäköidessään. Nytkö sitten kun se ei tähän sovi, niin halutaankin rinnastusta kunnalliseen? Halutaan olla aina sitä, mikä on itselle edullisinta?
Jos kyse on sopimuksesta, niin onhan se nyt itsestään selvää, että se sopimus tehdään autoilijan kanssa eikä auton kanssa. Laissa on sitten määrätty erikseen nuo oikeudet määrätä sakko auton haltijalle kunnalliselle viranomaiselle ja esimerkiksi poliisille, mutta toistaiseksi siellä ei yhtään mitään tällaista lue yksityisten pysyköinninvalvojien osalta.
Kuluttajariitalautakunnan päätös on nykylainsäädännön valossa aivan täysin oikein - jos yksityinen pysäköintifirma (tai ihan mikä tahansa muukin firma) on mielestään tehnyt jonkun henkilön kanssa sopimuksen, jota toinen on firman mielestä rikkonut ja karhuaa tältä rahoja, niin kyllä se on täysin sen firman asia pystyä oikeudessa aukottomasti osoittamaan kenen kanssa sopimus on tehty eikä se saa niin olla, että auton haltija joutuisi osoittamaan syyttömyytensä.
Ja kyllä, kokonaisuus täytyy ilman muuta nähdä ja osa sitä on se, että pysäköintifirman johtajalle luultavasti tärkein päämäärä on tuloksen parantaminen, missä ei tietenkään ole sinänsä mitään väärää, mutta nämäkin lausunnot on luettava myös tuo mielessä pitäen.
--
Ja omituisesti nämä kannat muuttuvat koko ajan sen mukaan, mikä on parkkifirmoille itselleen eduksi. Nämä parkkifirmat ovat koko ajan vedonneetkin siihen, että kyse nimen omaan ei ole samasta asiasta kuin kunnallinen pysäköintivalvonta, vaan että asiakas tekee sopimuksen pysäköidessään. Nytkö sitten kun se ei tähän sovi, niin halutaankin rinnastusta kunnalliseen? Halutaan olla aina sitä, mikä on itselle edullisinta?
Kiteytät hyvin sen mistä on kysymys. Ensin parkkifirmoja syytettiin / epäiltiin virkavallan anastamisesta, ja vastaus oli että "ehei, kyse ei ole viranomaistoiminnasta vaan perustamme toimintamme yksityisoikeudellisiin sopimuksiin":
Nyt kun Kuluttajariitalautakunta on ollut sitä mieltä että yksityisoikeudellinen sopimus edellyttää että sopimuskumppanit ovat tiedossa, alkaakin parkkifirman edustaja sanomaan että kyse ei oikeastaan ole yksityisoikeudellisesta sopinuksesta vaan "teemme samaa työtä kuin viranomaiset".
Parkkifirmojen logiikka ja perustelukäytäntö toimii niin että johtopäätös "toimintamme on laillista ja oikein" on se mistä lähetään, perusteiden kovasti vaihdellessa.
Jos parkkifirmat eivät itsekään tiedä mihin toimintansa perustavat niin parasta olisi laittaa pillit pussiin.
Ei lisättävää.
Tunnisteet:
RTFM,
Yksityinen pysäköinninvalvonta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

