keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Hullu juttu

Aikoinaan tehtiin koe, jossa psykiatriseen sairaalaalaan kirjattiin sisään muutamia potilaita, jotka kuulivat ääniä ja kärsivät myös muista epämääräisistä oireista. Vitsi oli siinä, että ”potilaat” olivat todellisuudessa täysin terveitä, mutta heidän tehtävänään oli tutkia kauanko sairaalalta kestää huomata ettei heissä ole mitään hoidettavaa.

Jokainen potilas käyttäytyi heti sairaalaan kirjautumisen jälkeen normaalisti ja täydellisessä yhteistyössä hoitohenkilökunnan kanssa. Potilaasta riippuen kesti kuitenkin 19-59 päivää ennen kuin sairaala totesi alun perin täysin terveen potilaan virallisesti terveeksi ja hänet laskettiin vapaalle. Sairaalan oikeat potilaat tunnistivat valepotilaat heti ja totesivat etteivät he ole hulluja.

Kun asioiden oikea laita sitten paljastettiin sairaalalle, henkilökunta ei ollut mielissään. Sitten julkistettiin tieto kokeen jatkamisesta, eli sairaalaan lähetettäisiin lisää valepotilaita. Nyt sairaala paljasti tasaisen valepotilaiden virran: jopa 10% sisääntulevista potilaista hylättiin valepotilaina. Todellisuudessa koe keskeytettiin heti ensimmäisen paljastuksen jälkeen, eli sairaala hylkäsi oikeita potilaita valepotilaina.

Johtopäätökseksi tuli, etteivät psykiatrisen sairaalan lääkärit ja hoitajat osaa erottaa tervettä sairaasta. Lukuun ottamatta oikeasti sairaita, jotka tunnistivat valepotilaat lähes välittömästi.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Vahvistus

Kirjoitin erään pankkiryhmittymän täysin ala-arvoisesta toiminnasta luottokorttihakemuksen suhteen. Tänään minulle soitettiin toisesta pankista ja kuulin luottokorttihakemukseni olevan hyväksytty. Huomenna tai viimeistään ylihuomenna postista pitäisi tulla uuden kortin tunnusluku ja uusi kortti on noudettavissa lähikonttorista. Mainiota!

Itse asiassa minulla on nyt kaksi luottokorttia, joten jos olen toiselle kortille summan X velkaa, voin hätätilassa nostaa yhdeltä kortilta summan X ja maksaa sillä toiselle kortille kertyneen velan pois. Nostosta menee toki palkkio (sekä kortista vuosimaksu), mutta juttu tulee silti halvemmaksi kuin koron maksaminen yli kuukauden maksamatta jääneestä luotosta.

torstai 10. helmikuuta 2011

Didn't see that coming

Uutisista on saatu kuulla yksityisen parkkivalvonnan menneen perseelleen. Tämä nyt ei tietenkään tullut yllätyksenä kenellekään muulle kuin korkeimman oikeuden kuutiopäille, jotka menivät tyhmyyttään laillistamaan yksityisen sakotuksen. Ai et tiennyt kuinka kuvio menee? Minä kerron.

Kekseliäs huijari liikemies huomaa markkinaraon, johon kukaan ei ole vielä tunkeutunut: yksityisen parkkivalvonnan. Homma toimii niin, että huijari liikemies tekee sopimuksen kiinteistön parkkipaikan omistajan kanssa ja alkaa sakottaa väärin pysäköityjä autoja ”sopimusrikkomuksesta”. Liiketoiminnan pohjaksi ei ole olemassa edes lainsäädäntöä, mutta tämä ei estä huijaria liikemiestä aloittamasta yritystoimintaa. Jos lakiin edes viitataan, niin sopivia lakiviittauksia haetaan jopa ruotsin lainsäädännöstä, vaikka suomi ei ole ollut ruotsin alusmaa viimeiseen 200 vuoteen.

”Sopimusrikkeistä” sakottamista jatkuu muutaman vuoden verran ja sakoista (joita ei korkeimman oikeuden päätökseen asti voinut myöntää kuin viranomainen) kyrpiintyneet autoilijat riitelivät käräjillä ja hovissa siitä pitääkö nämä ”sopimussakot” maksaa. Alemmat oikeusasteet päättelivät aivan oikein homman olevan viranomaisvallan käyttöä, jolloin rankaisuvalta kuuluu myös viranomaisille. Kunnes korkein oikeus ryssi koko homman.

Häkellyttävän yllättävänä seurauksena parkkibisnes on paisunut kuin pullataikina ja alalla heiluu nyt kaiken maailman hämärämiehiä, jotka ovat sakottavat autoilijoita ja perivät saataviaan kyseenalaisin keinoin. Hauskinta (tai kauheinta) tilanteessa on se, ettei touhu edes perustu lakiin: yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva lakiesitys on vasta menossa eduskunnan käsittelyyn.

Vaikuttaa siis siltä, että kuka tahansa voi keksiä mitä mielikuvituksellisimman idean ja alkaa rahastaa ihmisiä sen perusteella. Pitäisiköhän hommata itselaukeava kamera, tehdä sopimus jonkin yksityisen tienomistajan kanssa ja alkaa jaella ”sopimussakkoja” väärästä tien käytöstä? Sopimus syntyisi tien poskessa olevan kyltin perusteella, jossa lukisi: Yksityinen tie, jonka käyttö on kielletty muilta kuin tien omistavilta ihmisiltä. Tien käytöstä määrätään 40€ suuruinen valvontamaksu. Ajamalla tietä pitkin hyväksyt ehdot.

Tarkemmin ajatellen tämä on lyömätön bisnesidea. Taidan ostaa vehkeet heti huomenna ja pistää firman pystyyn!

perjantai 28. tammikuuta 2011

Pitäkää tunkkinne

Yritykseni hakea erään pankkiryhmittymän luottokorttia sai taas kerran vittumaisen lopun. Yritys ei suinkaan ollut ensimmäinen, vaan peräti neljäs tulokseton kerta. Todennäköisesti myös viimeinen.

Viimeisimmässä hakemuksessa olin jo tietääkseni täyttänyt kaikki luotolliseen tiliin vaaditut ehdot (yli ½ vuotta töissä, ei kupruja, ei luottohäiriömerkintää), mutta pankki lähettikin täsmennyspyynnön työsopimustani koskien. Lähetin sen ja lisäsin mukaan vielä käsinkirjoitetun lappusen, jossa pyysin selvennystä mahdollisen kielteisen päätöksen syistä, sillä onhan nyt aivan vitun järjetöntä lähtellä hakemuksia pelkästä hakemisen ilosta.

Viikko tai pari kirjeen postittamisesta KIELTEINEN päätös tuli, joka ei kyllä sinänsä enään yllättänyt. Olin vain äimänä pankin väittäessä ettei kielteistä päätöstä voi perustella, koska SYITÄ EI VOI YKSILÖIDÄ.

Mitä perkeleeen saatanan helvettiä?

Ei voida yksilöidä??!!?!?

Kristallipallostako ne arvioivat ihmisten luottokelpoisuuden?!??!?! Tuolla tavalla perustellen myönteistäkään päätöstä ei voida perustella mitenkään, jos päätökseen vaikuttavia tekijöitä ei muka voida yksilöidä.

Päätin mielessäni, että haistakaa pitkä ja haiseva kanootinmuotoinen vittu. Onneksi olen sentään terveen pankkiryhmittymän jäsen, joten voin hakea luotollisen tilin sieitä ja unohtaa tuollaiset kusetuspankit.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Tuotteliaisuuden suhteellisuus

Jos kaikki maailmassa julkaistavat uutuusjulkaisut voitaisiin asettaa jonoon, tämä jono pitenisi 140km tunnissa, eli 38,9 metriä sekunnissa. Jos oletetaan että kaikesta julkaistusta tekstistä 99,9% on puhdasta roskaa, laadukkaiden julkaisujen määrä kasvaisi silti 39 senttimetriä sekunnissa, eli noin 140 metriä tunnissa. Vaikka roskaksi oletettaisiin 99,999% kaikesta tuotetusta tekstistä, tiedon kasvunopeus on silti aivan liian suuri yhden ihmisen sisäistettäväksi. Yhdessä sekunnissa ihminen ei ehdi lukea edes kolmea riviä tekstiä. Kirjoittamisessa tahti on vielä hitaampi, sillä paraskaan kymmensormijärjestelmän hallitsija ei ehdi tuottamaan kuin 5 merkkiä sekunnissa, virheenkorjaus ja oikoluku huomioonottaen.

Vaikka samassa kirjoittajassa yhdistyisi maailman nopein ja laadukkain kirjoittaja (mikä on täysin mahdoton yhtälö), tämän osuus kokonaisuudesta on silti niin pieni, ettei sitä oikeastaan kannata edes mainita. Sama pätee lukemisessakin, sillä vaikka maailman aktiivisin lukija onnistuisi jotenkin saamaan käsiinsä vain laadukkaita julkaisuja, hänen tietomääränsä ei voi koskaan nousta mihinkään mainittavaan osaan kaikesta saatavilla olevasta laadukkaasta tiedosta.

Tämä ei suinkaan ole tietämättömyyden puolustuspuhe, eli jos joku luulee minun kannattavan täydellistä eristäytymistä saatavilla olevasta tiedosta, hän on väärässä. Tarkoituksenani on vain arvostella niitä, jotka uskovat olevansa kaikkien mahdollisten elämän alueiden erikoisasiantuntijoita, tai jotka kuvittelevat oman tuotteliaisuutensa jotenkin edesauttavan hänen uskottavuuttaan kirjoittajana.

Vieläkin naurettavampaa on, että tuotteliaat ihmiset tottuvat muodostamaan mielipiteitä pinnallisenkin tiedon perusteella, eikä sanapari ”en tiedä” sisälly heidän käsiteluetteloonsa. Jos heiltä kysyy ”kertokaa USA:n ja Meksikon välisestä kauppapolitiikasta” tai ”mitkä olivat pääasialliset syyt Saksan häviöön länsirintamalla ensimmäisessä maailmansodassa”, todennäköisesti he innostuvat esitelmöimään aiheesta pitkään, vaikka heidän todelliset tietonsa perustuisivat yläasteen historiankirjaan tai kaksi vuotta sitten luettuun lehtiartikkeliin.

Repslol

Jos globaalit pariutumismarkkinat (todella) avautuisivat, suomalaiset naiset joutuisivat armottomaan kilpailutilanteeseen. Kilpailusta olisi vaikea selvitä voittajana siivoavia, sekstaavia ja ruokaa laittavia thai-naisia vastaan.
Miten suu pannaan, kun thaimisut huomaavat koko maailman miesten olevan kiinnostuneita heistä ja he pistävät kansainvälisen ”tarjouskilpailun” pystyyn? Luultavasti he olisivat hyvin lyhyessä ajassa seksituristeille yhtä saavuttamattomia kuin suomalaismisut.

torstai 13. tammikuuta 2011

Nolo juttu

Tositapaus: Tämä tarina voitti australialaisen radioaseman "nolo kokemus" - palkinnon. Australiassa radioasema maksaa palkkioita (1000-5000 dollaria) soittajille heidän noloimmista kokemuksistaan. Tämä kokemus palkittiin maksimisummalla eli 5000 aussidollarilla:


"Minulla oli sovittu tapaaminen gynekologin vastaanotolle loppuviikosta.

Aikaisin aamulla sain soiton tohtorin vastaanotolta ja minulle kerrottiin, että aikani voitaisiin siirtää siksi aamuksi kello 9:30. Olin tehnyt aamiaiset ja valmistanut lapset kouluun, kun kello oli jo 8:45. Matka vastaanotolle kestää n. 35 minuuttia, joten minulla ei ollut juurikaan luppoaikaa.

Kuten suurin osa naisista, minäkin kiinnitän erityistä huomiota hygieniaan ja siisteyteen ennen tällaista käyntiä. Joten kiirehdin yläkertaan, riisuuduin, kastelin pesusienen, joka oli lähinna ammetta ja pesin "ko. alueen" varmistaakseni, että se oli "esittelykunnossa". Heitin pesusienen pyykkikoriin, puin päälleni ja hurjastelin autollani vastaanotolle.

Olin odotushuoneessa vain muutaman minuutin kun minut jo kutsuttiin sisälle. Toimenpiteen tuntien, kuten uskon kaikkien naisten tuntevan, hyppäsin toimenpidepöydälle ja katselin huoneen toista seinää ja kuvittelin olevani Pariisissa tai aivan muualla miljoonien kilometrien päässä.

Yllätyin hiukan kun tohtori sanoi "jahas, sitä on siistitty paikkoja oikein erityisellä huolella", mutta en vastannut mitään. Kun aikani oli ohi, huokaisin helpotuksesta ja lähdin kotiin. Loppupäivä sujui normaalisti - shoppailua, siivousta, kokkailua jne.

Koulun jälkeen kuusivuotias tyttäreni leikki itsekseen ja huusi minulle kylpyhuoneesta:

- "Äiti, missä mun pesusieni on?"
Käskin hänen ottamaan uuden seinäkaapista. Hän vastasi:
- "Ei! Tarvitsen sen mikä oli ammeessani, siinä on kaikki minun glitterit ja kimalteet!"

perjantai 24. joulukuuta 2010

Kunnianosoitus

Tämä video voidaan nähdä sellaisena, vaikka tarkoitus onkin ollut parodioida alkuperäistä. Minä tykkäsin.