torstai 10. joulukuuta 2009

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hämeen hitain

Tunsin joskus kauan sitten Parkanolaisen tytön. Esittelin hänelle allaolevan tekstin, joka nauratti minua kovin. Tyttöä ei naurattanut.

Näin kirjoittaa Juha Numminen vuonna 1978 ilmestyneessä Tapio Rautavaaran elämäkerrassa En päivääkään vaihtaisi pois sivulla 189:

"Kiertueaika opetti minulle - paitsi käytännön maantietoa - myös sen, millainen Suomen kansa on... Miten perin erilaisen vastaanoton voivat saada samat naamat, samat jutut, samat soitot, samat laulut eri puolilla tätä ihanaa isänmaata.
Hauskinta oli heittää huulta ja esiintyä Savossa ja Karjalassa sekä Lapissa. Ja kyllä Kymenlaaksossakin osataan pitää lystiä.
Mutta voi meitä huumorimiehiä Hämeessä, Pohjanmaalla, Satakunnassa... Ja varjele Vakainen Luoja meitä Kankaanpäähän tai ainakaan Parkanoon joutumasta.
Parkanossa kansa katsoo kulmainsa alta puhui sille mitä hyvänsä ja se on koko ajan sen näköistä kuin kyselisi itseltään, pilkkaako tuo nyt meitä vai pilkkaako se itseään.
Parkanossa minulle tapahtui kerran ihan niin kuin oikeastaan voisi tapahtua vain kaskussa.
Olimme juuri saapuneet erääseen matkustajakotiin. Oli torstai ja meillä oli esiintyminen seurantalolla.
Olin paidanvaihdossa kun matkustajakodin huoneeseen tuli mies, joka esittäytyi paikkakunnan papiksi.
Hän kysyi: - Miksi tulitte tänne Parkanoon torstaina? Miksette tulleet perjantaina?
Minä vastasin: - Torstai on täällä Parkanossa parhaaksi päiväksi huvitilaisuuksille. Kansa liikkuu torstaisin.
- Mutta minä toivoisin, että tulisitte tänne vasta perjantaina.
-Miksi?
- Tilanne on semmoinen, että nämä meidän seurakuntalaisemme eivät ymmärrä heti sitä teidän huumorianne, vaan vasta myöhemmin. Kun te tulette tänne torstai-illaksi esiintymään, niin kansa nauraa sunnuntaina kirkonmenojen aikana. Tulisitte perjantaina, niin nauraisivat vasta maanantaina...."

perjantai 4. joulukuuta 2009

Asianajajat oikeudessa

Nämä lainaukset ovat kaikki kirjasta "Disorder in American Court" ja ovat asioita, jotka ihmiset ovat tosiaan sanoneet oikeudessa, sanasta sanaan. Kirjan ovat julkaisseet amerikkalaiset oikeuskirjanpitäjät, jotka ovat kärsineet mielettömiä tuskia joutuessaan pysymään rauhallisina, kun näitä sananvaihtoja on käyty.
____________________________________________________________

ASIANAJAJA: Oletteko seksuaalisesti aktiivinen?
TODISTAJA: En, mä vaan makaan.
____________________________________________________________

ASIANAJAJA: Mikä [vaihde] teillä oli päällä törmäyshetkellä?
TODISTAJA: Guccin svetari ja Reebokit.
______________________________________

ASIANAJAJA: Tämä myasthenia gravis, vaikuttaako se muistiinne
ollenkaan??
TODISTAJA: Kyllä.
ASIANAJAJA: Ja millä tavoin se vaikuttaa muistiinne?
TODISTAJA: Unohtelen asioita.
ASIANAJAJA: Unohtelette? Voitteko antaa esimerkin unohtamastanne
asiasta?
_____________________________________

ASIANAJAJA: Mikä oli ensimmäinen asia, minkä aviomiehenne sanoi
tänä aamuna?
TODISTAJA: Hän sanoi: 'Missä olen, Cathy?'
ASIANAJAJA: Miksi te siitä sitten niin hermostuitte?
TODISTAJA: Minun nimeni on Susan!
______________________________________

ASIANAJAJA: Niin, tohtori, eikö ole totta, että jos henkilö kuolee
unissaan, hän ei tiedä sitä ennenkuin seuraavana aamuna?
TODISTAJA: Läpäisittekö ihan tosissanne pääsykokeen?
____________________________________

ASIANAJAJA: Nuorin poikanne, kahdenkymmenen yhden ikäinen, kuinka
vanha hän on?
TODISTAJA: Uh, tuota. kaksikymmentä yksi?.
________________________________________

ASIANAJAJA: Olitteko läsnä, kun teistä otettiin tämä kuva?
TODISTAJA: Yritätkö kusettaa mua?
______________________________________

ASIANAJAJA: Siis lapsenne siitettiin elokuun kahdeksantena?
TODISTAJA: Kyllä.
ASIANAJAJA: Ja mitä teitte sillä hetkellä?
TODISTAJA: Tota. kai mä sitten olin panemassa!
______________________________________

ASIANAJAJA: Teillä on siis kolme lasta?
TODISTAJA: Kyllä.
ASIANAJAJA: Kuinka moni on poika?
TODISTAJA: Ei yksikään.
ASIANAJAJA: Onko lapsissanne tyttäriä?
TODISTAJA: Pilailetteko te? Arvoisa tuomari, luulen, että minun on
vaihdettava lakimiestä. Voinko saada uuden lakimiehen?
______________________________________

ASIANAJAJA: Miten ensimmäinen avioliittonne päättyi?
TODISTAJA: Kuolemaan.
ASIANAJAJA: Ja kenen kuolemaan se päättyi?
TODISTAJA: No kenenköhän kuolemaan luulisitte avioliittoni
päättyneen?
______________________________________

ASIANAJAJA: Voitteko kuvailla henkilön?
TODISTAJA: Hän oli keskipituinen ja hänellä oli paksu parta.
ASIANAJAJA: Oliko hän mies vai nainen?
TODISTAJA: No arvaapa.
_____________________________________

ASIANAJAJA: Tohtori, montako ruumiinavausta olette tehneet
kuolleille henkilöille?
TODISTAJA: Teen kaikki avaukset kuolleille henkilöille.
Haluaisitteko kenties muotoilla kysymyksenne uudelleen?
______________________________________

ASIANAJAJA: Vastatakaa KAIKKIIN kysymyksiin SUULLISESTI,
ymmärrättekö?
Mitä koulua kävitte?
TODISTAJA: Suullisesti.
______________________________________

ASIANAJAJA: Muistatteko ajan, jolloin tutkitte ruumiin?
TODISTAJA: Ruumiinavaus alkoi illalla puoli yhdeksän.
ASIANAJAJA: Ja herra Denton oli silloin kuollut??
TODISTAJA: Ei, hän istui pöydälläni ja taivasteli, kun tein hänelle
ruumiinavausta.
____________________________________________

ASIANAJAJA: Oletteko pätevä antamaan virtsanäytteen?
TODISTAJA: Huh....oletteko pätevä kysymään tuyollaista?
______________________________________

ASIANAJAJA: Tohtori, tarkistitteko hänen pulssinsa ennen kuin
aloititte ruumiinavauksen?
TODISTAJA En.
ASIANAJAJA: Tarkistitteko verenpaineen?
TODISTAJA: En.
ASIANAJAJA: Tarkistitteko, hengittikö hän?
TODISTAJA: En.
ASIANAJAJA: Joten sitten on mahdollista, että potilas oli hengissä
ennenkuin aloititte ruumiinavauksen?
TODISTAJA: Ei.
ASIANAJAJA: Kuinka voitte olla siitä niin varma, tohtori?
TODISTAJA: Koska hänen aivonsa olivat purkissa pöydälläni.
ASIANAJAJA: Vai niin, mutta olisiko potilas voinut olla siitä
huolimatta hengissä??
TODISTAJA: Kyllä, on mahdollista, että hän olisi siitä huolimatta
ollut hengissä ja harjoittanut tointaan lakimiehenä.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Nettipokeri

Lehdissä hehkutetaan pokerimiljonäärejä, kaupan hyllyillä näkee pokerilehtiä jne. Kaikkien kannattaisi pelata pokeria, eikö vain?

Ei kannata.

Pokeri on puhdas nollasummapeli, eli yhden voitto rahoitetaan muiden pelaajien lompakosta. Pokeri on tavallaan eräänlainen valtava pyramidihuijaus; tärkein ero "oikeaan" pyramidihuijaukseen on vain siinä, että nettipokerissa voitot eivät automaattisesti kasaudu pyramidin huipulle, vaan pokerinpelaaja voi vaikuttaa taidoillaan (joka on itse asiassa kykyä arvioida tulevia todennäköisyyksiä lopun ollessa pelkkää tuuria) pelin kulkuun. Osa pelaajista on taitavampia (onnekkaampia?) kuin toiset, osa on valmis sijoittamaan järjestelmään enemmän rahaa kuin muut, mutta loppujen lopuksi järjestelmä toimii vain niin kauan kun siihen pumpataan lisää rahaa. Tämän vuoksi uusia pelaajia houkutellaan järjestelmään pokerimiljonäärien tuhkimotarinoilla. Todellinen pokeribuumi voi olla vielä edessäpäin, mutta kun suuri yleisö tajuaa lopulta touhun järjettömyyden ja kieltäytyy osallistumasta peliin mukaan, pelin suosio voi kokea suorastaan dramaattisen romahduksen.

Pelaajista pieni osa voittaa ja suuri osa häviää, mutta osan voitot ja häviöt voivat pysyä pitkällä aikavälillä jopa suurin piirtein tasoissa. Tällöin kuitenkin miettii mitä järkeä koko pelissä on, sillä jo pulloja keräämällä tienaa itselleen paremman tuntipalkan, kun ottaa huomioon peliin menevän ajan ja tiiviin keskittymisen.

Tuulen viemää

Aina toisinaan joku blogaaja sanoo "se on loppu nyt." Hän ei kuitenkaan lopeta kirjoittamista, vaan julkaisee kohtapuoliin kirjoituksen jossa ilmoittaa jatkavansa "koska monet ovat niin pyytäneet" tjsp. Eihän haittaa jos sanon koko touhun olevan pelkkää turhamaista kusetusta?

Jos minä lopetan joskus kirjoittamisen, en varmana ala väsäämään mitään lopetusilmoitusta jonka sitten seuraavana päivänä peruisin, jatkaakseni kirjoittamista niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ihminen on nimittäin aivan helvetin turhamainen eläin, ja varsinkin tietyt persoonat näyttävät kaipaavan jonkinlaista uskonvahvistusta silloin tällöin, että pysyisivät järjissään. Henkilökohtaisesti voin ylpeillä sillä etten ole huomionkipeä, enkä järin turhamainenkaan. Luultavasti kirjoittaisin aivan samalla tavalla riippumatta siitä lukeeko näitä kirjoitelmia yksi vaiko tuhat ihmistä. Vielä vähemmän koen olevani heille selitysvastuussa tekemisistäni, mukaan lukien lopetusilmoitukset ja vastaavat.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Ihmiset ja suhteet

Mikäli minun pitäisi valita naisten tai miesten väliltä kumpien ihmissuhdekuvauksia lopun ikääni lukisin, valitsisin ehdottomasti naiset. Ei siksi etteivätkö miehet osaisi kirjoittaa luettavia tekstejä. Ei siksi etteikö miehillä olisi toisinaan mielenkiintoisia näkökulmia. Vaan siksi, että miesten kirjoittamat tekstit ovat varsin suoraviivaisia ja kliinisiä sepitelmiä, joiden itseääntoistavuuteen kyllästyy aika nopeasti. Naiset vain osaavat käsitellä asioita vivahteikkaammin.

Esimerkiksi Vietti on ilahduttanut minua kahdellakin uudella kirjoituksella. Ensimmäisessä käsitellään erilaisuutta, mitä se on ja mitä se ei ole. Toinen Vietin kirjoitus käsittelee sitä, miten ärsyttäviä miehet voivat pahimmillaan seurankipeydessään olla.

Toinen naisbloggari Liatia käsittelee Vietin jälkimmäisen kirjoituksen hengessä miten naista kannattaa (lue: ei kannata) lähestyä. Lukekaa ja oppikaa.

torstai 26. marraskuuta 2009

Mielisairaalan puhelinvastaaja

Pitkäniemen psykiatrinen sairaala aloitti palvelevan puhelimen. Siihen soittaessa automaattisesta vastaajasta kuului:
- Hyvää päivää! Jos teillä on pakkomielteitä, olkaa hyvä ja painakaa numeroa 1 useita kertoja. Jos teillä on itsetunto-ongelmia, pyytäkää jotakuta painamaan numeroa 2. Jos teillä on useita persoonallisuuksia, painakaa numeroita 3,4,5 ja 6. Jos podette vainoharhaisuutta, me tiedämme kuka te olette ja mitä te tahdotte. Pitäkää vain puhelin auki, me jäljitämme puhelunne. Jos olette skitsofreeninen, kuunnelkaa tarkasti. Pieni ääni ilmoittaa teille, mitä numeroa teidän on painettava. Jos olette depressiivinen, on samantekevää, mitä numeroa painatte. Kukaan ei kuitenkaan vastaa.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Pakko ja pakko

Sikanautablogi kirjoitti muutama aika takaperin asevelvollisuuden olevan orjuutta. Nykyajan asevelvollisuushan ei ole mitenkään "pakollinen" siinä mielessä, että jokainen asepalvelusta välttelevä joko valitsee vaihtoehtoisen palveluksen tai vapautetaan siitäkin kokonaan. Väite "orjuudesta" on näin ollen aika heikolla pohjalla. Minä tiedän pahemman yhteiskunnallisen epäkohdan: verotuksen.

Aivan kuten asevelvollisuudessa, jokainen kansalainen on verovelvollinen. Mikä vielä pahempaa, tosin kuin max yhden vuoden asepalvelus, verovelvollisuus kestää koko aikuis ja eläkeiän. Mikä vielä tästäkin pahempaa, valtion verovelvollisuutta et voi paeta muutoin kuin muuttamalla ulkomaille (jossa sikäläinen verottaja jo odottelee) tai kuolemalla. Paitsi että kuolinpesätkin ovat verovelvollisia, joten verottajan käsi yltää vielä haudankin taakse. Näin ollen verovelvollisuus on valtion pakolla harjoittamaa tulonhankintaa, joka ei mitenkään eroa kiristämisestä tai varastamisesta.

Ihmettelen kuitenkin miksei sikanautablogi vastusta verotusta samankaltaisella kiihkolla kuin asevelvollisuutta, vaikka ylläoleva todistaa verotuksen kiistatta olevan paljon asevelvollisuutta pahempi sorron muoto.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Marraskuun draama

Kaikki alkoi jo oikeastaan monta vuotta sitten, kun ostin (käytetyn) auton, joka oli erään tuttavani mielestä merkiltään aivan paska. Syksyllä vaihdoin auton uudempaan ja tämä sama henkilö väitti tämänkin automerkin olevan paska. Lauantaina ostin uuden läppärin ja kun sama henkilö haukkui tämänkin ostokseni vääränmerkkiseksi, kuppi kupsahti nurin.

Kysyin häneltä niitä objektiivisia perusteluja, joiden mukaan tekemäni valinnat ovat huonoja. Totesin myös (ehkä hieman jyrkin sanakääntein) ettei niitä perusteluja taida löytyäkään, siis muita kuin pelkkä epämääräinen mututuntuma, joka kaiken lisäksi perustuu puhtaasti arvostelijan omaan makuun.

Mutta kuten tiedämme, besserwisser on aina oikeassa.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Ruoho on AINA vihreämpää aidan toisella puolella

Tyytyväisyys on erittäin outo käsite. Jos verrataan tämän päivän työtöntä kansalaista ja vuoden 1970 rikkaimpaan kymmenykseen kuulunutta kansalaista, nykypäivän työttömällä on käytössään tekniikkaa ja huvittelumahdollisuuksia, joista vuoden 1970 huippurikas ihminen ei voinut uneksiakaan. Tarkoittaako tämä siis sitä, että nykypäivän työtön olisi onnellisempi kuin huippurikas muutama vuosikymmen takaperin?

Ei välttämättä; jos nykypäivän työtön ja vuoden 1970 huippurikas saataisiin jotenkin vaihtamaan paikkaa keskenään, niin työtön saisi käsiinsä paljon rahaa ja korkeahkon yhteiskunnallisen aseman, mutta joutuisi luopumaan rakkaista pleikkareistaan, kymmenistä tv-kanavistaan jne. Menneisyyden rikas saisi tietysti käsiinsä paljon hienoja leluja, mutta joutuisi tavallisten tallaajien joukkoon. Tuskinpa kumpikaan olisi alkuinnostuksen jälkeen tyytyväinen muuttuneeseen asioiden tilaan.

Tyytyväisyys riippuu siis hyvin pitkälti vertailukohdista. Kun tietyt perustarpeet on tyydytetty, tyytyväisyyttä on hyvin vaikeata kasvattaa; yksinkertaisena vertauksena tuplasti isompi asunto, telkkari tai tulot eivät mitenkään automaattisesti tarkoita tuplaonnellisuutta. Jotkut lapsenmieliset uskovat kuitenkin asiantilan olevan automaattisesti näin, ja tämän oikeuden suon heille. Minun silmissäni he eivät kuitenkaan juuri eroa niistä tyypeistä, jotka väittävät että tuplasti isompi mulkku tarkoittaa että sellaisen omaava ihminen on naisen silmissä automaattisesti tuplasti parempi rakastaja.