Voiko joku vakavissaan väittää etteivät supersankarisarjakuvalehtien (argh, mikä sana) kansien (ja itse sarjojen tietysti) piirtäjät muka harrastaneet törkeää seksuaalista vihjailua?
Ohessa yksi hyvä esimerkki ja koko galleria täältä.
Satunnaista toisinajattelua jo vuodesta 2008.
Katselin telkkarista selviytyjiä ja ulos äänestettiin juuri se henkilö jonka ennustin joutuvan pihalle.
STUTTGARTILAINEN herra Demetrius Soupolos, 29, palkkasi naapurinsa Frank Mausin, 34, siittämään vaimolleen lapsen sen jälkeen, kun lääkäri oli todennut hänet hedelmättömäksi. Herra Maus tuhersi lasta tuloksetta kaikkiaan 72 kertaa, minkä jälkeen turhautunut Soupolos alkoi vaatia hänelle maksamaansa 2 000 euron lapsentekopalkkiota takaisin. Kun asiaa alettiin puida oikeudessa, kävi ilmi, että myös herra Maus oli suureksi yllätyksekseen hedelmätön, vaikka hänen oma vaimonsa oli synnyttänyt kaksi lasta. Vaimo joutui myöntämään, että hänkin oli miehensä tietämättä ulkoistanut lapsenteon.
Esitä vain ns. turvallisia ennustuksia. Tarkalleen ottaen tämä ei ole ennustamista, mutta tuskin sitä kukaan huomaa.Esimerkkejä: "aurinko nousee huomenna lähes samaan aikaan kuin tänäänkin" tai "98-vuotias mummoni kuolee saamaansa keuhkokuumeeseen."
Esitä kaikki kuviteltavissa olevat vaihtoehdot. Näin ennustuksen toteutumismahdollisuus kasvaa suuresti.Esimerkkejä: "huomenna joko sataa tai paistaa" tai "Ville menee peruskoulun jälkeen joko ammattikouluun, lukioon tai kymppiluokalle."
Esitä ennustuksesi epätarkasti. Tämäkin kasvattaa mahdollisuutta onnistua.Esimerkkejä: "tunnettu julkkis sairastuu lähiaikoina vakavasti" tai "lähiaikoina julkaistaan uusi loistava toimintaelokuva."